Mainos

"Kännykkämerkkien joukkokuolema ovella – Nokian laajentumispyrkimyksillä ei tilaa"

Teknologiasivusto BGR ennakoi kännykkämerkkien joukkokuoleman lähestyvän vääjäämättä.

Sivustolla uskotaan, että kännykkämarkkinoilla historia toistaa itseään kymmenen vuoden sykleissä.

Kännykkämarkkinoilla pelurien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti 1980-luvun loppupuolella, 1990-luvun lopulla ja jälleen 2000-luvun lopulla. Kovan kasvun aikoja on kuitenkin seurannut romahdus, jonka seurauksena suurin osa haastajista on ajautunut kisasta ulos.

1990-luvun alussa markkinoilla oli useita eri valmistajia. Vuosikymmenen puolivälissä GSM-tekniikkaan siirtyneet Nokia, Ericsson ja Motorola selviytyivät kisassa voittajina, kun taas analogiseen tekniikkaan luottaneet kännykkämerkit ajautuivat vaikeuksiin.

1990-luvun loppupuolella digitaaliseen kännykkäkisaan otti osaa taas useita merkkejä. Markkinat kuitenkin vavahtelivat toistamiseen 2000-luvun alkupuolella, jonka seurauksena valtaosa merkeistä ajautui pihalle maailmanlaajuisilta markkinoilta.

Vuoden 2004 tienoilla 3G-yhteydet ja värinäytöillä varustetut puhelimet houkuttelivat ostajia sankoin joukoin, ja 2000-luvun loppupuolella kisaan osallistui jälleen uusia nimiä kuten Apple, HTC, LG, Huawei ja ZTE.

Tällä hetkellä ollaan siis siinä tilanteessa, että kentällä on taas paljon pelureita. BGR uskoo, että samalla ollaan jälleen kerran kännykkämerkkien joukkotuhon kynnyksellä. Sivusto uskoo, että tulevan romahduksen saattaa aiheuttaa esimerkiksi älypuhelimien kysynnän lasku Euroopan markkinoilla.

Sivusto ei usko, että esimerkiksi Nokian laajentumispyrkimyksillä olisi tilaa Samsungin ja Applen nyt hallitsemalla kentällä. Ja sama koskee myös muiden valmistajien laajentumispyrkimyksiä.

BGR:n mukaan suurin osa kännykkäyhtiöistä joutuukin perääntymään suunnitelmissaan laajentua lukuun ottamatta muutamaa ihmeidentekijää, jotka kenties pystyvät haastamaan Applen ja Samsungin. Jutussa ei kuitenkaan lähdetä povaamaan, mitä kännykkämerkkejä nämä ihmeidentekijät voisivat olla.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.