Kännykänkäyttö ei lisää aivokasvainriskiä

Matkapuhelimen säännöllisillä käyttäjillä saattaa tutkimustietojen valossa olla jopa pienentynyt vaara sairastua aivokasvaimiin, filosofian maisteri Anna Lahkola havaitsi väitöstyössään.

Tästä ei hänen mielestään kuitenkaan pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että puhelimen aktiivinen käyttö suojaisi aivokasvaimilta. Se ei tunnu uskottavalta.

- Tuloksia on tulkittava erityisen varovaisesti, sillä on mahdollista, että ne johtuvat tutkimuksessa olevasta harhasta, hän sanoo MTV:n uutisille.

Säteilyturvakeskuksessa tarkastajana työskentelevän Lahkolan epidemiologian väitöskirja matkapuhelimien käytöstä ja aivokasvainten vaarasta tarkastettiin viime perjantaina Tampereen yliopistossa.

Väitöskirjassa on tarkasteltu aikaisemmin julkaistujen tutkimusten tuloksia ja analysoitu Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Britanniassa tehtyjen Interphone-tutkimusten aineistoja.

Interphone-tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 13 maata. Pari viikkoa sitten julkistettujen tutkimustulosten mukaan matkapuhelimen käyttö ei aiheuta syöpävaaraa. Lahkola on omassa aineistossaan päätynyt samaan johtopäätökseen.

-Tulokset eivät tue olettamusta, että matkapuhelimen käytöllä olisi yhteyttä aivokasvainten vaaraan, hän arvioi.

Lisää tietoa kännyköiden terveysriskeistä kuitenkin kaivataan. Erityisen tarpeellista on tietää, miten vaikuttaa pitkäaikainen ja ahkera käyttö.

Uusia tutkimuksia onkin tekeillä. Yksi niistä on viidessä Euroopan maassa tehtävä Cosmos-tutkimus, johon kutsutaan Suomessa satatuhatta matkapuhelimen käyttäjää.

Cosmos-tutkimuksessa puhelimen käyttötietoja ei tarvitse muistella jälkikäteen, sillä tiedot puheluiden määrästä ja kestosta tulevat operaattoreilta. Aikaisemmin käyttötietoja on selvitetty muun muassa haastatteluilla.

- Tällä tutkimuksella saamme tietoa pidemmältä aikaväliltä, koska kyseissä tutkimuksessa ihmisiä seurataan mahdollisesti kymmenien vuosien ajan, Lahkola kertoo.

Tutkimusten tulokset kiinnostavat lähes kaikkia ihmisiä. Viime vuoden lopussa maailmassa oli jo 4,6 miljardia matkapuhelimen käyttäjää.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat