Kännykän pornoviesti voi olla rikos

Jos GSM-puhelimiin tulleet pornoviestit täyttävät rikoksen tunnusmerkit, poliisi ottaa asian tutkittavaksi. Helsingin poliisin komisario Olli Yliskoski kiisti tänään julkisuudessa olleet tiedot, joiden mukaan esimerkiksi pääkaupungin poliisi ei tutki härskejä GSM-viestejä.

Monen suomalaisen matkapuhelimeen on lähetetty viime päivinä tekstiviestejä, joiden sisältö on hyvin suorasukaista pornoa. Viesteissä käytetyt ilmaukset onkin koettu loukkaaviksi. -Puhelimen tekstiviesti voi olla rikos esimerkiksi silloin, jos se on hyvin henkilökohtainen ja siten kunnianloukkaus, komisario Olli Yliskoski toteaa.

Hänen mukaansa seksiviestien rangaistavuutta ei ole vielä testattu Suomen tuomioistuimissa. -Tärkeää asiassa on se, että tämäntyyppinen teko on asianomistajarikos. Jos viestin saaja epäilee sen sisältöä rikokseksi, hänen tulee ilmoittaa asiasta poliisille sekä vaatia lähettäjälle rangaistusta. Vasta silloin poliisi pääsee tutkimaan asiaa, Yliskoski tähdentää. Yliskosken saamien tietojen mukaan uusimmissa GSM-viesteissä on ollut hyvinkin henkilökohtaisia juttuja, joten kunnianloukkausta voisi ajatella.

Matkapuhelimien seksiviestit ovat mainoksia, joissa kehotetaan soittamaan myös ulkomailla sijaitseviin seksipuhelinnumeroihin. Ulkomaannumeroihin soittamisen saattaa tulla kalliiksi. Tekstiviestimainoksia ovat aikaisemmin lähettäneet kotimaiset seksipuhelinpalveluiden myyjät. Markkinatuomioistuin on sakon uhalla kieltänyt mainosten lähettämisen Hansabox-nimiseltä yhtiöltä.Kuluttaja-asiamies on viemässä uutta puhelinhäiriköintiä markkinatuomioistuimen käsittelyyn.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat