Kannonkosken kunnantalo ilmiliekeissä

Keski-Suomessa Kannonkoskella on kunnantalo ilmiliekeissä. Pelastuslaitoksen mukaan kaksikerroksisen rakennuksen ullakko ja katto ovat täyden palon vaiheessa.

Päivystävän palomestarin mukaan palo ei ole vielä hallinnassa. Palokunta yrittää estää paloa leviämästä alempiin tiloihin.

Rakennus sijaitsee keskustan liepeillä Järvitiellä. Pelastuslaitoksen mukaan rakennuksessa ei ole ollut ihmisiä palon aikana.

Paikalla on 11 pelastuslaitoksen yksikköä. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Tulipaloa vierestä seuraava Kannonkosken kunnanjohtaja Maarit Autio kuvailee tilannetta toivottomaksi. Vaikka alakerta on toistaiseksi säästynyt palossa, sielläkin on savuvahinkoja. Tilapäistiloja kunnan työntekijöille ei ole vielä tiedossa.

– Maanantaina kokoonnutaan työntekijöiden kanssa johonkin tilaan ja katsotaan sitten jatkoa, Autio sanoo.

Aution mukaan kunnantalo on yksi Kannonkosken vanhimmista rakennuksista 1950-luvulta.

– Se on yksi oleellisesti kyläkuvaan kuuluva vanha kunnostettu rakennus. Siinäkin mielessä harmittaa todella paljon. Palo on myös hirvittävän iso taloudellinen vahinko, kunnanjohtaja sanoo.


  

Lue myös:

    Uusimmat