Känniriita päättyi kuristuskuolemaan

Eurassa sijaitsevasta yksityisasunnosta löytyi myöhään lauantai-iltana epämääräisissä olosuhteissa kuollut keski-ikäinen mies. Poliisi on pidättänyt tapaukseen liittyen vuonna 1977 syntyneen euralaismiehen todennäköisin syin taposta epäiltynä. Epäilty on tunnustanut kuulustelussa teon.

Poliisin esitutkinnan mukaan uhrin ja epäillyn välillä oli aluksi ollut sanaharkkaa, joka oli muuttunut tappeluksi. Tappelun aikana epäilty oli kuristanut vuonna 1950 syntynyttä euralaismiestä kurkusta kohtalokkain seurauksin.

Tapahtumaan liittyvät osapuolet olivat toisilleen tuttuja ja alkoholilla oli poliisin mukaan osuuttaa tapahtumiin. Epäiltyä tullaan esittämään vangittavaksi todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Vangitsemisesta päättää Satakunnan käräjäoikeus. Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä. Asian esitutkinta valmistuu muutaman kuukauden kuluttua.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat