Känninen uimari työllisti pelastuslaitosta Helsingissä - Katso kuvat

Helsingin pelastuslaitos hälytettiin tänään kahdesti apuun, kun humalaiset uimarit pulikoivat Helsingin Eläintarhanlahdessa. Tuoreempi tapaus sattui kello 17.30:n aikaan.

- Se perinteinen juttu, eli lähdetään kännissä kiertämään lahden suihkulähdettä, kertoo päivystävä palomestari Juha Lindholm Helsingin pelastuslaitoksesta.

Mies nostettiin vedestä pelastuslaitoksen nostolavalla Säästöpankinrantaan. Alaston uimari vietiin poliisiautoon vahingoittumattomana.

- Hän oli kuulemma jo veteen lähtiessään ollut väsynyt, Lindholm sanoo.

Miestä pelastamassa oli pelastuslaitoksen lisäksi rajavartioston ja poliisin veneet.

Juoppojen uimareiden pelastaminen hellesäällä Eläintarhanlahdesta on pelastuslaitokselle jokakesäistä puuhaa. Tänään tehtäviä on ollut kaksi.

- Alkuiltapäivästä sivulliset ja poliisi olivat saaneet uimarin vedetyksi leikkipuiston kohdalla olevaan liuskaan, ennen kuin me ehdimme paikalle, Lindholm sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat