Känni ei kiinnosta – alkoholittoman oluen suosio kasvaa nopeasti

Pienpanimoiden uudet apajat: ”Tuoretta olutta suoraan panimolta” 7:09

Suomalaisten ryystämistä olutlitroista joka vuosi yhä suurempi osa on alkoholitonta olutta.

Panimoliiton jäsenet ovat kymmenessä vuodessa kaksinkertaistaneet alkoholittoman oluen vuosimyyntinsä 2,1 miljoonaan litraan, ja vähittäiskaupassa alkoholittoman oluen menekki kasvaa kaksinumeroisia prosenttilukuja vuosittain.

– Olutkulttuuri ja olueen liittyvät mielikuvat ovat muutoksessa. Oluen kuluttajiin on tullut laatutietoisia nuoria, jotka eivät hae oluiden juomisesta päihtymystä, vaan makuelämyksiä ja vivahteita. Tämä liittyy myös varmasti aiempaa laajempaan terveellisten tuotteiden suosimiseen, arvioi Suomen Olutseuran puheenjohtaja Antti Kotti.

Suuria kasvulukuja selittää osaltaan se, että pienikin määrä innostuneita kuluttajia voi saada aikaan suurta suhteellista kasvua, koska myyntimäärät ovat vielä hyvin pieniä suhteessa muun oluen menekkiin.

S-ryhmän kaupoista ostetusta oluesta 1,5 prosenttia on alkoholitonta, ja Panimoliiton jäsenten olutmyynnistä sitä on 0,55 prosenttia.

Suomi on vastaansanomattomasti olutmaa. Mallasjuomat ovat muodostaneet puolet suomalaisten alkoholinkulutuksesta jo yli parinkymmenen vuoden ajan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastot kertovat.

Hartwallin, Sinebrychoffin ja Olvin kaltaiset Panimoliiton jäsenyritykset myyvät Suomessa vuosittain olutta 380 miljoonaa litraa eli yhtä paljon kuin siideriä, lonkeroa, virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä yhteensä.

Alkoholittomissakin oluissa suomalaiset ostavat kaupasta eniten peruslageria, vaikka eri oluttyyppien tarjonta onkin kasvanut paljon.

"Toukokuun myynti kasvoi 78 prosenttia"

S-ryhmän valikoimajohtajan Antti Oksan mukaan alkoholittomien oluiden myynti on kasvanut tänä vuonna 38 prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna.

– Kasvu on ollut 10 prosentin luokkaa useita vuosia, ja tänä vuonna tuli uusi kasvuloikka. Tuotteiden laatu ja maku ovat parantuneet merkittävästi, eivätkä ne ole enää paha kompromissi useimmille kuluttajille, Oksa sanoo.

Keskon kaupoissa kasvu on ollut samansuuntaista: nyt kuukausittaista kasvua on tullut 30–40 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ja toukokuu oli suorastaan huikea.

– Toukokuun myynti kasvoi 78 prosenttia viime toukokuuhun verrattuna. Se varmasti osittain johtui tästä erittäin lämpimästä kelistä, eli kuluttajat ovat löytäneet alkoholittomat oluet lämpimän kelin janojuomaksi, kertoo Keskon osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilä.

Ravintolatkin lähtevät mukaan

Myös ravintoloissa yhä useammat asiakkaat haluavat oluensa ilman alkoholia.

– Kyllä se trendi on. Alkoholitonta olutta kysytään melko paljon, ja olemme lisänneet niiden valikoimaa. Ne ovat muutama prosentti kokonaismyynnistä, ja jonkin verran alkoholitonta siideriäkin menee, kertoo ravintoloitsija Marika Tähtinen-Hakala tamperelaisesta panimoravintola Plevnasta.

– Enemmän niitä menee kuin kolme vuotta sitten. Aikaisemmin tarjolla oli lähinnä vehnäoluita ja lagereita, mutta nyt meillä on esimerkiksi belgialaisia aleja ja pale aleja, joilla on selvästi enemmän kysyntää, kertoo ravintolavastaava Aki Nieminen panimoravintola Bruuverista Helsingistä. 

Lue myös:

    Uusimmat