Kannettava "nuuskija-laite" löytää salaiset hautapaikat

Salaisen hautapaikan löytäminen nopeasti saattaa olla äärimmäisen tärkeää etsittäessä rikosteknistä todistusaineistoa murhaajaa vastaan. Vainukoirat ja maaperätestit voivat kuitenkin olla hitaita tai epävarmoja keinoja.

Tutkijoille on nyt hyviä uutisia, sillä uudella kannettavalla laitteella voi kartoittaa laajoja maa-alueita hautapaikkojen jälkien havaitsemiseksi. Asiasta kertoo New Scientist -verkkosivuillaan.

Tutkija Thomas Bruno työskentelee NIST -instituutissa (National Institute of Standards and Technology) Coloradossa. Hän kehitteli laitteen toimintamallin yhdessä kollegansa Tara Lovesteadin kanssa. Haudattujen ruumiiden hajoaminen bakteerien vaikutuksesta vapauttaa ympäröivään maaperään orgaanisia yhdisteitä, kuten amiineja. Myös maaperätesteillä pyritään löytämään kyseisiä yhdisteitä, mutta maaperätestit ovat usein hitaita.

NISTin tutkijaryhmä alkoi kehittää laitetta, joka havaitsisi yhdisteitä ilmasta, juuri haudan yläpuolelta. Ryhmä on jo kokeillut laitetta maahan haudatuilla kuolleilla rotilla. Laite havaitsi oikein kaikki kahdeksan hautaa, joissa oli raato. Joukossa oli myös valehautoja ilman raatoa, mutta ne eivät harhauttaneet laitetta.

- Käyttämällämme metodilla ei tarvitse koskea maaperään. Laitteella otetaan vain näyte ilmasta ja nuuhkitaan orgaanisia yhdisteitä. Mittauksen ottaminen kestää vain kolmekymmentä sekuntia, Bruno kertoo.

Bruno toivoo, että laitteesta valmistuisi toimintavalmis prototyyppi vuoden loppuun mennessä.

- Kaikki keinot, joilla saadaan lisää aseita nykyisiin tekniikoihin ovat tervetulleita, toteaa tutkija Gillian Leak Britannian rikostutkintapalvelusta.

Osa asiantuntijoista on kuitenkin varuillaan:

- Haaste tässä on kuitenkin se, että laite saadaan todellakin tunnistamaan jäljet ihmisruumiin hajoamisesta muun ympäristön keskellä. Orgaanisia yhdisteitä vapautuu myös eläinten ja kasvien hajoamisesta, joten tehtävä ei tule olemaan helppo, varoittaa Bournemouthin yliopiston asiantuntija Ian Hanson.

Lue myös:

    Uusimmat