Kannattaako Nokian Facebook-kumppanuus?

Nokia lähti mukaan sosiaaliseen mediaan, koska perinteisellä puhelinvalmistuksella ei enää pärjää. Muutos oli toivottu, mutta pakon sanelema. Tätä mieltä ovat olleet monet asiantuntijat sen jälkeen, kun Nokia eilen julkisti panostavansa sosiaaliseen mediaan kumppaninaan Facebook.

- Pelkkä puhelinten valmistaminen ei enää kannata, tai ainakaan luo kasvua, sanoo myös MTV:n Huomenta Suomessa puhunut taloustoimittaja Markus Pirttijoki.

Pirttijoki muistuttaa Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon sanoneen eilen, että virheitä saa tehdä niin kauan, kun niistä oppii jotain.

- N-Gage -pelipuhelimen kanssa kävi vähän näin, kokeiltiin, että lähteekö vetämään. Sama tehdään Facebookin kanssa. Nokialla on jonkin verran aikaa katsella, toimiiko kumppanuus, Pirttijoki sanoo.

Onko aika jo ajanut Facebookin ohi?

Facebook on kehittynyt jo lähes koko kansan jutuksi. Sitä käyttävät niin nuoret kuin isovanhemmatkin. Huomenta Suomessa vieraillut asiantuntija Kati Sulin on sitä mieltä, että nuoret tulevat pian löytämään jonkin uuden jutun tilalle.

- Twitter on kovaa vauhtia tulossa. Mutta kun me sanomme, että jotain on tulossa, edelläkävijät ovat jo jossain seuraavassa palvelussa, Hill & Knowlton Digitalin digitaalisen viestinnän stategiajohtaja Sulin sanoo.

Nokia ei kuitenkaan lähtenyt edelläkävijöiden viitoittamalle reitille, vaan suosittuun Facebookiin. Sulin oli kuunnellut Kallasvuon puhetta mielenkiinnolla:

- Kallasvuo sanoi, että Nokia haluaa tarjota juuri sitä palvelua, missä ihmiset ovat, he ovat kuunnelleet kansaa.

Katso sosiaalisen median asiantuntijan Kati Sulinin haastattelu ja taloustoimittaja Markus Pirttijoen arvio (Huomenta Suomi 3.9.2009)

Lue myös:

    Uusimmat