Kannattaako Facebookin osakkeita ostaa vai ei?

Yhteisöpalvelu Facebook ilmoitti vihdoin viime yönä Suomen aikaa pörssilistautumisaikeistaan. Osakekaupankäynti avaa sijoittajille monia mahdollisuuksia, mutta riskejä on olemassa. Facebookin osakkeet päätynevät markkinoille todennäköisesti vasta kesän korvilla, kun listautumisprosessi on ohi.

Nordnet Pankin näkemyksen mukaan Facebookin osake voisi olla suomalaissijoittajalle hyvä lisä omaan osakesalkkuun. Osakeostamista puoltaa Nordnetin Suomen maajohtajan Niklas Odenwallin mukaan moni asia.

– Facebookilla on valtavan suuri käyttäjäkunta. Yhtiöllä on mahdollisuudet tehdä rahaa mainonnalla ja oheistuotteilla. Yhtiö voi kehittää käytännössä mitä vain. Edes minun mielikuvitukseni ei riitä ajattelemaan sitä kaikkea, mitä Facebook voi saada aikaan. Toisin sanoen Facebook tietää, mitä haluamme ennen kuin edes itse tiedämme sitä, Odenwall kertoo MTV3 Uutisille.

Rahaa Facebook totta tosiaan teki viime vuonna. Yhtiö arvioi tehneensä viime vuonna voittoa peräti 688 miljoonaa dollaria eli yli 500 miljoonaa euroa. Liikevaihtokin paisui 3,7 miljardiin dollariin.

Odenwallin mukaan Facebookin houkuttelevuutta lisää myös sen mahtiasema, koska yhtiöllä ei ole todellisia kilpailijoita. Maajohtajan mukaan Facebookia vastaan kilpailee tällä hetkellä vain muutamat kiinalaiset verkostoitumispalvelut. Myös Google+ -palvelu on vielä alkutekijöissään.

Hänen mukaansa Facebook olisi kuitenkin vain sopiva "lisämauste" suomalaiselle osakesijoittajalle. Odenwallin mielestä kaikkia rahoja ei yhtiöön kannata hassata, vaan osakeomistusta kannattaa hajauttaa moneen yhtiöön.

– On ennenkin nähty, etteivät sosiaalisten mediayritysten listautumiset ole sujuneet hyvin. Eikä Facebook voi jatkuvasti kasvaa. Jossain vaiheessa tulee katto vastaan. Vaarana on myös se, että Facebook unohtaa käyttäjien palvelun, kun se listautuu pörssiin. Facebook saattaa palvella vain osakkeidenomistajia, Odenwall huomauttaa.

Mark Zuckerbergin kahdeksan vuotta sitten perustamalla yrityksellä on noin 850 miljoonaa käyttäjää.

Lue myös:

    Uusimmat