Kannabiksen kasvattajille pitkät vankeusrangaistukset

Hämeenlinnan käräjäoikeus on langettanut neljä ehdotonta ja neljä ehdollista vankeustuomiota järjestäytyneestä kannabiksen viljelystä.

Neljässä paikassa huumetta viljellyt mies sai 4 vuotta ja 10 kuukautta vankeutta. Kaksi muuta tuomittiin 3:n ja puolen vuoden sekä 3:n vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kaikki kolme ovat kotoisin Helsingistä.

Neljäskin viljelijä, Luulajassa asuva suomalaismies, joutuu kärsimään ehdottaman, yhden vuoden ja kymmenen kuukauden pituisen vankeustuomion törkeästä huumausainerikoksesta. Viljelyksiä hoitaneet ja satoa vartioineet miehet saivat avunannosta ehdollista vankeutta puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen.

Yhden syytetyn osalta vaatimukset hylättiin. Oikeus katsoi, että syyttetty nainen hoiti Hattulassa pikemminkin pikkupakosta taloutta kuin huumeviljelmiä.

Kannabiksen ammattimainen viljely paljastui kesällä Hattulassa, kun ulkopuoliset kiinnittivät huomiota uusien tilanomistajien outoon harrastukseen. Poliisi löysi hyvällä tekniikalla varustetun, uuden kasvihuoneen ja sieltä 162 kannabis-kasvia sekä hämäykseksi istutettuja tomaatintaimia.

Keväällä ostetulla tilalla oli valmius myös päihdehampun idätykseen ja jalostukseen. Samalta ryhmältä löytyi vielä kaksi viljelmää teollisuustiloista pääkaupunkiseudulta. Lisäksi todettiin Hyvösen kasvattaneen huumehamppua jo vuonna 2000 Elimäellä.

Määrä syyttäjiltä, hinta syytetyiltä

Hämeenlinnan käräjäoikeus laski syyttäjien tapaan, että tuomitut olivat eri kokoonpanoissa jalostaneet omista kannabiksistaan liki 16 kiloa marihuanaa. Toinen mokoma olisi syntynyt niistä kasveista, jotka poliisi kesällä takavarikoi.

Oikeus ei uskonut Hyvösen väitteitä siitä, että hän olisi harrastanut vain laillista siemenviljelyä ja että sato oli tarkoitus toimittaa Hollantiin.

Ryhmäläisten jalostaman hyvälaatuisen huumausaineen hinnaksi oikeus määritteli 40 markkaa grammalta eli sen, mitä syytetyt itse oikeudessa myönsivät. Syyttäjät olivat laskeneet korvausvaatimuksensa keskimääräisen katukauppahinnan, 45 markan, mukaan.

Viljelijöinä tuomitut joutuvat maksamaan yhteensä liki 85 000 euroa eli runsaat 500 000 markkaa rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat