Kankaanniemi: "Vihreät ruotuun tai ulos"

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (kd) kritisoi pääministeri Matti Vanhasen II haliituksen ohjelmaa. Kankaanniemen mukaan puolivälitarkastelun lähestyessä koko hallitusohjelma tulisi kirjoittaa uudelleen.

Kankaanniemi toteaa kannanotossaan, että hallituksen tulisi puuttua konkreettisemmin talouden eheyttämiseen, yritystoiminnan edellytysten palauttamiseen, perusturvan vahvistamiseen ja kuntien talouden turvaamiseen. Mikään näistä ei Kankaanniemen mukaan ole hallituksen hallinnassa.

Kankaanniemi sanailee kärkkäästi vihreiden negatiivisesta vaikutuksesta hallituksen uskottavuuteen.

Vihreiden puheenjohtajan, työministeri Tarja Cronbergin esittämä kritiikki hallituksen energiapolitiikkaa kohtaan kuvastaa Kankaanniemen mielestä hallituksen sisäistä rikkinäisyyttä. Vihreiden irtiotot kansanedustaja tulkitsee puolueen kypsymättömyydeksi ja hallitusjohdon saamattomuudeksi

- Vihreille on todettava, että hallituksessa ei ole pakko olla, Kankaanniemi muistuttaa.

(MTV3)

Toimi Kankaanniemi

Kansanedustaja

KD:n eduskuntaryhmän

varapuheenjohtaja

Hallitusohjelman pohja pettänyt laajasti

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman lähestyvä puolivälitarkastelu on muutettava koko ohjelman uudelleen kirjoittamiseen. Kansantalouden, valtiontalouden ja kuntatalouden pohja on pettänyt. Velka-, työttömyys- ja konkurssikierre syvenee vauhdikkaasti. Tämä heijastuu kaikkeen hallituspolitiikkaan.

Talouden tervehdyttäminen, yritystoiminnan edellytysten palauttaminen, perusturvan vahvistaminen ja kuntien talouden turvaaminen ovat ne osiot, joihin hallituksen on otettava uusi, konkreettinen ote. Tällä hetkellä näistä mikään ei ole hallituksen hallinnassa.

Hallituksen tulee ottaa erityistarkasteluun tekemänsä veroratkaisut ja aikaistettava kaikkein pienituloisimpien taloudellisen aseman parantamista koskevien lupausten täyttämistä. Pienituloisten ostovoiman parantaminen on parasta kotimaista elvytystä ja lisäksi se on oikeudenmukaista.

Vihreät ruotuun tai ulos

Oikeistohallituksen yksi puolue, vihreät, on omilla teillään. Puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg taannoinen lausunto, jonka mukaan "hallituksen energiapolitiikka on epäonnistunut", kuvaa kärjekkäällä tavalla hallituksen sisäistä rikkinäisyyttä. Vihreiden irtautuminen hallituksen monista muistakin hankkeista kertoo sekä puolueen kypsymättömyydestä että hallituksen johdon saamattomuudesta.

Vihreille on todettava, että hallituksessa ei ole pakko olla. Ovi on avoinna. Pääministerille ja valtiovarainministerille on muistutettava, että koko hallituksen uskottavuus syöpyy vihreiden irtiottojen takia.

Lue myös:

    Uusimmat