Kanerva toppuuttelee puolustusselonteon aikaistamista

Ulkoministerin mukaan Suomen on syytä odottaa kahden vuoden päästä tapahtuvia muutoksia. Hänen mukaansa osana selontekoa on myös selvitettävä myös Nato-liittoumisen mahdollisuus.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva toppuuttelee puolustuspoliittisen selonteon aikaistamista.

Kanervan mukaan Suomen on syytä odottaa vuonna 2009 tapahtuvia muutoksia, ennen kuin tehdään päätöksiä ulkopoliittisesta linjasta. Kahden vuoden kuluttua odotetaan tulevan voimaan Euroopan unionin uuden perustuslain, joka määrittelee Kanervan mukaan alueen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Hallitus on asettanut puolustuspoliittisen selonteon valmistumisen takarajaksi vuoden 2009. Laatimisen aikaistamista ovat puoltaneet muun muassa eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja ja puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala.

Kanerva mainitsee Aamulehdessä, että osana selontekoa on selvitettävä myös Nato-liittoutumisen mahdollisuus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat