Kanerva: Minulla on puhdas omatunto

Tänään syntymäpäiviään viettävä kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva kiistää syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta. .

- Mulla on erinomaisen puhdas omatunto. Erittäin voimaperäisesti torjun tuon asian ja olen iloinen, että oikeus tuon katsoo, Kanerva kommentoi MTV3:n uutisille.

Kanerva sai 60-vuotisjuhliinsa Nova Kiinteistökehitykseltä rahaa 17 000 euroa vuonna 2008. Kanervan mukaan hän ei tiennyt juhliensa järjestelyistä ja tai niiden taustoista.

- Käytännössä syntymäpäivien järjestelyt hoidettiin 100%:sti muiden toimesta kuin silloisen ulkoministerin eli minun toimestani.

"En ole toiminut yhdenkään yhtiön tahdon mukaan"

Kanervan epäillään saaneen yli 50 000 euron edestä etuja suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen suunnitelleilta yhtiöiltä. Varsinais-Suomen liitossa toiminut Kanerva olisi voinut vaikuttaa kauppakeskusten sijoittumiseen. Kanerva kiistää kaavoitussuhmuroinnin ja yhteyden Nova-yhtiöihin.

- En tiedä, että Varsinais-Suomessa olisi käsitelty näihin yhtiöihin liittyviä kaavoja.

Kanervan mukaan hänellä on tässäkin asiassa sataprosenttisen puhdas omatunto.

- Mulla on erittäin hyvä omatunto siitä, kuinka olen toiminut. Pienintäkään vivahdetta ei ole edes siihen suuntaan, että olisin toiminut joidenkin yhtiöiden tahdon mukaisesti.

Syytteistä huolimatta Kanerva aikoo jatkaa kansanedustajana ja olla myös ehdolla kevään eduskuntavaaleissa.

- Miksi minun pitäisi ottaa mitään sivuaskelia. Luotan että oikeus tässä tasavallassa toteutuu.

Kanerva on käynyt keskusteluja asiasta myös puolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen kanssa.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat