Kanada lieventää huumepolitiikkaansa?

Yhdysvalloissa pelätään Kanadan parlamentissa olevan liberaalin huumelain vaikutuksia Yhdysvalloille. Vielä käsittelyssä olevan lain mukaan marihuanan vähäisestä hallussapidosta saisi noin sadan euron sakon nuorilla summat olisivat pienempiä.

Kanada pyrkii lieventämään huumepolitiikkaansa. Käsittelyssä olevan lakiesityksen mukaan marihuanan vähäisestä hallussapidosta saisi vain pienen sakon eikä käyttäjä enää joutuisi poliisin rikosrekisteriin.

Poliisi voisi uuden lain myötä keskittyä kovien huumeiden myyjiin. Käyttäjiin ei tähänkään asti ole juuri puututtu.

- Opetamme huumeidenkäyttäjiä ruiskujen oikeaan käyttöön. Kun he ovat ruiskuttaneet huumeen, he ovat täällä vielä 15 minuuttia, jotta näkisimme, että he eivät ole saaneet yliannostusta, vancouverilainen sairaanhoitaja Wil Stewart kertoo.

Presidentti George Bushin hallinto on sanonut Kanadan lakiesityksen olevan uhka Yhdysvalloille. Tosin Yhdysvalloissakin vapaamieliset suunnat kehottavat huumepolitiikan lieventämiseen, koska näin säästettäisiin vankikuluissa. Yhdysvalloissahan on väkilukuun nähden eniten vankeja maailmassa ja monet ovat juuri huumerikollisia.

- Huumesota tuhlaa poliisien resursseja. Kuinka paljon turvallisempaa olisikaan, jos miljoonat murhaajat, ryöstäjät ja raiskaajat saataisiin telkien taakse ilman että tuhlaisimme yhtään lisää veronmaksajien rahoja. Näin voisimme tehdä, jos kieltolaki lopetettaisiin ja päästäisimme väkivaltaan syyllistymättömät huumerikolliset pois vankiloista, George Getz Libertaanisesta puolueesta kertoo.

(Kymmenen uutiset 10.08.2003)

Lue myös:

    Uusimmat