Kanada järkyttyi: Kahdeksan ihmisen joukkosurma Edmontonissa

Kanadassa, Edmontonissa kahdeksan ihmistä on löytynyt murhattuna. Kaikkien surmaajaksi epäillään samaa henkilöä, kertoo poliisi. 

Edmontonin poliisi on löytänyt erillisiltä surmapaikoilta kaikkiaan kahdeksan ruumista. Kaksi kuolleista oli lapsia.  
Poliisin mukaan seitsemän ruumista löytyi yksityisasunnosta ja yksi kuollut nainen löytyi toisesta asunnosta. 

Tekijäksi epäilty mies on surmannut itsensä. Hänen ruumiinsa löytyi vietnamilaisesta ravintolasta varhain tiistaiaamuna paikallista aikaa. 

Surmasiko mies sukulaisensa ja perheensä?

Murhien sarja alkoi maanantai-iltana, kun poliisi löysi edmontonilaisesta yksityisasunnosta ammuttuna noin 30-vuotiaan naisen.  Vain vajaat kaksi tuntia myöhemmin poliisi sai soiton huolestuneelta perheeltä, joka kertoi miespuolisen perheenjäsenenensä käyttäytyvän itsetuhoisesti ja epävakaasti.

Poliisien saapuessa perheen kotiin kotiin, mies oli kadonnut. 

- Poliisit eivät löytäneet itsetuhoista miestä eikä kotona vaikuttanut olevan mitään epäilyttävää, kertoo Edmontonin poliisipäällikkö Rod Knecht.

Puolenyön jälkeen poliisit palasivat miehen perheen taloon ja löysivät surmattuina seitsemän ihmistä: kolme naista, kaksi miestä ja kaksi lasta.

Pari tuntia myöhemmin kadonneen tuntomerkkeihin sopiva mies löytyi kuolleena vietnamilaisesta ravintolasta. Hän oli ampunut itsensä. 

Edmontonin poliisi ei ole julkistanut epäillyn tekijän tai hänen uhriensa nimiä, mutta myöntää tekojen liittyvän perheväkivaltaan. Poliisi ei etsi muita epäiltyjä. 

Edmonton Journal -lehden saamien tietojen mukaan murhista epäilty mies olisi vietnamilaisen ravintolan toinen omistaja, noin 60-vuotias mies. Hänellä oli 8-vuotias poika ja alle kouluikäinen tytär. Perheessä kerrotaan olleen rahahuolia ja ilmeisesti ravintola olisi ollut menossa konkurssiin. 

Poliisi ei ole vahvistanut tietoja.

Lue myös:

    Uusimmat