Kampanja perää B-lupalaisille jatkuvia oleskelulupia

Ulkomaalaisvirasto myöntää turvapaikanhakijalle B-luvan, jos perusteita turvapaikkaan ei ole, mutta hakijan palauttaminen kotimaahan on teknisistä syistä mahdotonta.

Joukko suomalaisia yhdistyksiä on käynnistänyt kampanjan, joka vaatii B-oleskeluluvalla Suomessa oleville jatkuvia oleskelulupia ja vastustaa heidän palauttamistaan.

Tilapäisen B-luvan saaneet eivät voi opiskella eivätkä tehdä töitä ensimmäisenä lupavuonna lainkaan. Lisäksi heillä ei ole oikeutta kuntapaikkaan, minkä vuoksi heidän on hankala päästä osallisiksi terveydenhuollosta ja muista peruspalveluista. B-lupalaisilla ei ole oikeutta myöskään perheen yhdistämiseen.

Ulkomaalaisvirasto myöntää turvapaikanhakijalle B-luvan, jos perusteita turvapaikkaan tai muuhun oleskelulupaan ei ole, mutta käännyttäminen ei teknisistä syistä ole mahdollista. -Käytännössä tekniset syyt tarkoittavat esimerkiksi sisällissotaa tai toimivan hallinnon puuttumista hakijan lähtömaassa, sanoo Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Viime vuonna B-lupia myönnettiin 316 kappaletta, mikä on puolet koko vuoden myönteisistä päätöksistä. B-lupia on myönnetty pääasiassa Somaliasta, Afganistanista ja Irakista tulleille turvapaikanhakijoille. Vuodenvaihteessa Ulkomaalaisvirasto päätti aloittaa palautukset Afganistaniin ja maaliskuun lopussa myös Pohjois-Irakiin.

Tuominen arvostelee B-lupakäytäntöä syrjivyydestä. Sen vuoksi sadat ihmiset viettävät vuosia vastaanottokeskuksissa ilman mahdollisuutta normaaliin elämään ja kotoutumiseen. Tuomisen mukaan järjestelmään liittyy paitsi epäinhimillisyyttä, myös selkeitä älyttömyyksiä. Esimerkiksi B-lupalaisen asema paranee silloin, kun hän valittaa tuomiostaan, koska valitusprosessin ajan B-lupalainen voi työskennellä. Lisäksi B-lupakäytäntö on ristiriidassa monien Suomen allekirjoittamien ihmisoikeussopimusten kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat