Mainos

Kambodzha uhkaa myrkkyjen kaatajaa oikeustoimilla

Kambodzha aikoo haastaa taiwanilaisen Formosa Plastics -yhtiön oikeuteen ja vaatia siltä korvauksia myrkyllisen teollisuusjätteen tuomisesta Kambodzhaan.

Kambodzhan varapääministeri Sar Kheng sanoo, että elohopeaa sisältäneen noin 3000 tonnin jäte-erän tuominen Sihanoukvillen maakuntaan, Etelä-Kambodzhaan on skandaali. Hän lupasi, että jäte kuljetetaan pois maasta. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on paennut Sihanoukvillen alueelta jätteen pelossa. Maan terveysministerin mukaan ainakin kahden asukkaan epäillään kuolleen jouduttuaan käsittelemään jätettä. Joukkopaon aiheuttamissa kolareissa on kuollut neljä ihmistä ja useita on loukkaantunut.

Viime viikonloppuna alueella pidettiin mielenosoituksia jätteen tuontia vastaan. Ainakin 30 tullivirkailijaa, poliisia ja sataman työntekijää on pidätetty tapauksen yhteydessä. Poliisi on pidättänyt myös jätteen maahantuonnissa avustaneen kambodzhalaisen yhtiön johtajan. Kambodzhan viranomaisten mukaan jäte sisältää sinkkiä, lyijyä ja elohopeaa. Formosa Plastics -yhtiö puolestaan sanoo, että jätteessä oli merkkejä elohopeasta, mutta Taiwanin ympäristöviranomaiset olivat todenneet sen ihmisille vaarattomaksi.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.