Kambodzha ja YK: Khmerit oikeuteen

Kambodzha ja YK ovat päässeet alustavaan sopuun yhteisten tuomioistuimien perustamisesta. Tuomioistuimien on tarkoitus saattaa lain eteen entisiä punaisten khmerien johtajia. Punaisia khmerejä syytetään liki kahden miljoonan ihmisen tappamisesta maassa vuosina 1975-79.

Kambodzha

-Muutamien seuraavien viikkojen aikana heidän tarkoituksenaan on viimeistellä tuomioistuinta koskeva lainsäädäntö niin, että kansainvälinen yhteisö ja Kambodzha voivat aloittaa vuosien 1975-79 karmean ajanjakson käsittelyn, sanoi neuvotteluissa keskeisesti mukana ollut amerikkalainen senaattori John Kerry tänään. Kerry on Yhdysvaltain senaatin Itä-Aasian ja Tyynenmeren alivaliokunnan jäsen. Puoluekannaltaan hän on demokraatti.

Kambodzha ja YK ovat vääntäneet kättä tuomioistuimien perustamisesta jo kuukausia, mutta eivät ole kyenneet pääsemään sopuun siitä, kuka valvoisi niiden toimintaa. Kambodzha on halunnut valvoa tuomioistuimia yksinään, kun taas YK on korostanut, että ainoastaan kansainvälinen valvonta voi taata tasapuoliset oikeudenkäynnit.

Kambodzhan pääministeri Hun Sen ilmoitti tänään maan suostuvan tuomioistuinten perustamiseen. Tuomioistuimet voidaan kuitenkin perustaa vasta sen jälkeen, kun maan parlamentti on hyväksynyt niiden perustamisen ja kokoonpanon toukokuun loppupuolella pidettävässä seuraavassa istunnossaan.

Useimmat sissijohtajat vielä vapaalla jalalla

Alustavan sopimuksen mukaan Kambodzhan pääkaupunkiin Phnom Penhiin perustettaisiin "kansainvälisen tyylin" oikeusistuin, joka koostuisi sekä sekä ulkomaisista että kambodzhalaisista osallistujista. Päätökset siitä, keitä entisiä punakhemerejä oikeuden eteen tuodaan, tehtäisiin yhteisesti. Mahdolliset lainopilliset erimielisyydet on tarkoitus ratkaista erillisessä tuomarineuvostossa, johon siihenkin tulee edustus kummaltakin osapuolelta.
-Tämä tarjoaa valtavan mahdollisuuden Kambodzhalle. Samalla se toivottavasti merkitsee myös alkua viimeiselle luvulle vastuun ottamisessa sodasta, Kerry sanoi.

Hun Senin arvostelijat ovat syyttäneet häntä entisten khmerien suojelemisesta. Vain kaksi sissien johtajaa on tällä hetkellä vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiä. Pääministerillä on ollut myös vaikeuksia oman Kambodzhan Kansanpuolueensa kanssa, joka on suhtautunut äärimmäisen epäilevästi YK:n aikomuksiin.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat