Kamala suunnitelma paljastui: Opettaja aikoi ampua koulussa

Yhdysvalloissa on paljastunut tapaus, jossa opettaja on suunnitellut kouluampumista. Kalifornialaiskoulun opettajan oma poika oli käynyt kyseistä koulua. Poika teki itsemurhan tämän vuoden alkupuolella.

Poliisin mukaan opettaja oli suunnitellut tappavansa opettajia ja koulun henkilökuntaa ja polttavansa sen jälkeen koulun maan tasalle. Asiasta kertoo Fox News.

Poliisi pidätti 48-vuotiaan Rainer Reinscheidin viime viikolla, koska tämä oli sytytellyt tulipaloja ympäriinsä. Osa hänen sytyttämistään viidestä tulipalosta osa oli sytytetty University High School Irvinen alueella.

Hänelle määrättiin 50 000 dollarin takuut. Takuut saatetaan kuitenkin kumota, sillä poliisi löysi miehen kännykästä suunnitelmia kouluampumisesta.

– Hänellä on ollut suunnitelmia hankkia aseita, murhata satunnaisia oppilaita ja nimettyjä henkilökunnan jäseniä. Hän oli myös suunnitellut polttavansa koulun, tekevänsä seksuaalista väkivaltaa sekä tappavansa itsensä tämän kaiken jälkeen.

Poliisin mukaan Reinscheid ei ole ollut oma itsensä sen jälkeen, kun hänen poikansa tappoi itsensä maaliskuussa. Poika oli rikkonut koulun sääntöjä, ja hänelle oli määrätty tästä syystä rangaistus. Poika löydettiin myöhemmin kuolleena. Poika kävi samaa koulua missä hänen isänsä oli opettajana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat