Kalterit ja turvamiehet kasvattavat vakavien rikosten määrää

Rikokset muuttuvat törkeämmiksi, kun niiltä yritetään suojautua.

Esimerkiksi kauppojen varustautuessa rikollisuutta vastaan kalterein ja turvamiehin, rikollisten on keksittävä aiempaa tehokkaampia - ja samalla myös vaarallisempia - rikoksentekomenetelmiä, jotta rikosten tekeminen voi jatkua.

- Kysymyshän on siitä, että meillä on käynnissä jatkuva kilpavarustelu. Kun joku rikoksen ehkäisy- tai torjuntakeino keksitään, niin rikollisten pitää keksiä keinoja, joilla kiertää ne tai päästä niiden läpi, jotta he voivat jatkaa toimintaansa, toteaa Euroopan kriminaalipoliittisen instituutin johtaja Kauko Aromaa.

Yritysten, kuten esimerkiksi kauppojen, pyrkimykset lisätä turvallisuutta vaikuttavat myös siihen, että ihmiset joutuvat aiempaa helpommin uhatuiksi.

- Kun kaikki muut torjuntakeinot on otettu käyttöön, jäljelle jää ihminen, jonka kautta päästään kaikkien suojausten läpi. Tämä voi tuottaa panttivankitilanteita, ihmisten kiristämistä ja uhkaamista. Aiemmin esimerkiksi työntekijöitä ei kaupoissa uhkailtu, koska turvatoimien läpi päästiin muutenkin.

Rikolliset usein virkavaltaa fiksumpia

Aromaan mukaan kilpavarustelussa rikolliset ovat usein virkavaltaa fiksumpia.

- Tekniset uudistukset otetaan käyttöön molemmin puolin, sekä rikosten torjunnan että rikollisten puolella. Valitettavasti monesti tuntuu, että ensin kuitenkin rikollispuolella. Silloin torjunta joutuu vastaamaan jo muuttuneeseen tilanteeseen. Meillä on paljon esimerkkejä, joissa näin on käynyt.

Aromaa mainitsee esimerkkinä pankkikorttien lukulaitteet.

- Taitavat ulkomaalaiset rikoksentekijät asensivat pankkikorttien lukulaitteita automaatteihin. Ei niitä kukaan osannut arvata eikä etukäteen ennakoida. Vasta sitten, kun ihmiset huomasivat, että heidän tileiltään on viety rahaa, on koitettu vähitellen löytää vastatoimia. Tämähän oli erittäin menestyksellinen operaatio, joka vasta nyt on joutumassa hankaluuksiin, kun automaattien haltijat ovat pikku hiljaa valpastuneet, kertoo Aromaa.

Vaikka turvatoimien kehittämisen voidaan nähdä vaikuttavan kielteisesti rikollisuuteen, on sillä myös hyvät vaikutuksensa.

- Hyvä puolihan tässä on se, että kaikki rikosten torjuntaan suunnitellut tehokkaat vastatoimet vähentävät yksinkertaisia ja taitamattomia rikoksia. Samalla tämä aiheuttaa kuitenkin myös sen, että loput rikokset jotka tehdään, ovat entistä kovempia. Kokonaisvaikutus on kyllä rikollisuutta vähentävä, mutta se muuttaa rikollisuuden laatua.

Lue myös:

    Uusimmat