Kuopion KalPa johtaa puolivälieräsarjaa Lukkoa vastaan voitoin 2-0. Vahva vire on löytynyt parahiksi kevään kynnyksellä.
- Joukkueessa vallitsee hyvä, levollinen henki. Kovasti me edelleen teemme töitä, sillä Lukko on painanut kahdessa matsissa kovasti päälle. Mitään emme ole vielä voittaneet, KalPan kapteeni Tommi Miettinen muistuttaa.
35-vuotias Miettinen edustaa KalPan kokenutta kaartia. Joukkueen kokeneet pelaajat ovat pelanneet vahvasti, mutta erityisesti nuoret ovat nostaneet tasoaan playoffeissa, maalivahti Ari Ahosta unohtamatta. Tilanne vaikuttaa lupaavalta, vai kuinka?
- Meillä on hyvä tilanne tällä hetkellä. Saavutettuihin voittoihin pitää olla tyytyväinen, mutta ei pelimme vielä valmista ole. Keskitytään peli kerrallaan, eikä hötkyillä yhtään pidemmälle, kokenut Miettinen toppuuttelee.
- Maalivahtipelimme on ollut uskomatonta, kapteeni suostuu suitsuttamaan Ahosta.
KalPa pelaa tänään kolmannen kerran Lukkoa vastaan. Miettinen odottaa illan koitoksesta tiukkaa vääntöä aiempien kohtaamisten tapaan.
- Marginaalit ovat edelleen pienet. Vielä vähän parannetaan ja isketään paikoista sisään, niin eiköhän peli meille käänny.