Kaloista käydään tyyristä kauppaa — yksi eväkäs jopa 350 000 euroa

Belgiassa on viime aikoina koettu koristeellisten koikarppien ryöstelyaalto. Värikkäät japanilaiset kalat voivat olla arvoltaan tuhansia euroja.

Flanderin alueen poliisivoimat on valjastettu selvittämään ryöstöjä, mutta johtolankoja ei toistaiseksi ole. Joidenkin tietojen mukaan myös Interpol olisi hälytetty paikalle.

– Se johtuu talouskriisistä, sanoo Veerle Jakobs, jonka kalatilan altaissa uiskentelee parhaimmillaan 6000 karppia.

– Tilauksesta työskentelevät rikollisjengit ovat aiemminkin varastaneet kalojani ja myrkyttäneet lampeni. Nyt asialla on varmaankin joku, joka haluaa ylellisyystavaroita, mutta jolla ei ole niihin varaa.

Flanderin tunnustetut karpinkasvattajat pelkäävät, että kaloista huolehtiminen kallistuu, kun kasvattajien on kiristettävä turvatoimia. Kalojen vakuuttaminen ei käytännössä kannata, koska vakuutusmaksut ovat niin korkeita.

"Appi sai sydänkohtauksen"

Jakobsin mukaan varkaudet tapahtuvat yleensä ennen suuria koikarppinäyttelyjä, joita järjestetään säännöllisesti.

– Kerran löysimme karppimme näyttelystä vuosi varkauden jälkeen. Jokainen kala on yksilö, mutta kun poliisi vertasi valokuvia, he sanoivat, ettei musta raita ollut samankokoinen. He eivät voineet tehdä mitään! hän sanoo.

Kasvattaja Annie Van Alboom kertoo puolestaan, kuinka kymmenen vuotta sitten varkaat veivät ensin 17 karppia ja seuraavana vuonna 38.

– Jälkimmäisellä kerralla kalojen arvo oli 75 000 euroa, hän sanoo.

– Appeni sai sydänkohtauksen ja kuoli, kun huomasimme toisen ryöstön. Varkaat saivat vuoden vankeutta ja pääsivät ulos kuuden kuukauden jälkeen.

"Kalat kauhistuvat"

Annie Van Alboom on huolissaan myös siitä, miten varkaat kohtelevat karppeja.

– Kun tuon omani takaisin Japanista, matka kestää kaksi päivää ja se on kaloille hyvin stressaava. Jätän ne sitten karanteeniin 40 päiväksi. Joskus ne makaavat lammen pohjalla ja näyttävät kuolleilta viikon ajan, eivätkä edes syö.

Varkaat eivät karppien hyvinvoinnista välitä. He kantavat kaloja vedellä täytetyissä muovipusseissa, joissa happi loppuu nopeasti.

– He naaraavat ensimmäisen karpin kepissä kiinni olevalla isolla verkolla, mikä saa muut kalat kauhistumaan. Stressi vapauttaa myrkkyjä ja aiheuttaa tuhoa kalojen terveydelle pitkällä aikavälillä, kertoo Van Alboom.

(MTV3 – STT – AFP)

Lue myös:

    Uusimmat