Kallis bensa voi hidastaa talouskasvua Yhdysvalloissa

Huippukorkeat bensan hinnat alkavat aiheuttaa ongelmia yksityisautoilun luvatussa maassa, Yhdysvalloissa. Myös huoltamoiden omistajat alkavat olla ahtaalla, kun kalliista polttoaineesta raivostuneet ihmiset purkavat kiukkunsa heihin.

Huoltamoyrittäjät huomauttavat, että bensan hinta riippuu öljy-yhtiöistä, ei heistä. Monella huoltamolla ei menekään nyt kovinkaan hyvin, ja voitot raavitaan kasaan muiden tuotteiden myynnillä.

Amerikkalaiset eivät myöskään usko kaikkia öljyalan selityksiä hintojen nousulle, kuten Lähi-idän ongelmia tai kasvanutta kysyntää.

Bensiinin hinnannousun on ennakoitu myös hidastavan Yhdysvaltain talouskasvua.

- Kyllä täällä on melkoisen synkkiä ennusteita esitetty, varsinkin jos hinnat pysyvät korkealla niin pitkään kuin uskotaan tai jos ne nousevat vielä entisestäänkin, kertoo Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo.

Korkea bensan hinta koskettaa erityisesti syrjäisempien kaupunkien asukkaita, sillä niissä ei ole juurikaan julkista liikennettä.

- Näillä alueilla polttoaineen ostamiseen kuluu jo nyt melkoinen osuus tuloista, esimerkiksi Mississippissä 13 prosenttia.

Sinisalo muistuttaa, että maassa ei kuitenkaan vallitse suoranaista öljypulaa kuten 70-luvulla, vaan hinnat nousevat tiettyjen kriisien takia.

- Näiden kriisien takia oletetaan, että öljyntuotannossa tulee olemaan ongelmia. Samalla kysyntä on kasvanut muualla maailmassa, kuten esimerkiksi Kiinassa.

Katso Päivi Sinisalon raportti Eastportista, Marylandista: (Huomenta Suomi 10.3.2011)

Lue myös:

    Uusimmat