Kalliomäki: Kunnallisvero tulojen mukaan kiristyväksi

Progressiivinen kunnallisverotus olisi valtiovarainministerin mukaan oikeudenmukaista. Hänen mukaansa verotuksen muuttaminen vaatisi valtion ja kuntien suhteiden järjestelemistä.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki ehdottaa kunnallisverotuksen muuttamista progressiiviseksi eli tulojen mukaan kiristyväksi. Kalliomäki sanoo Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa, että kunnallisverotuksen muuttaminen tulojen mukaan kiristyväksi olisi oikeudenmukaista ja että asia on "syytä pitää keskustelussa".

Nykyisin kunnallisverossa veron suhteellinen osuus tuloista on kaikilla verotettavilla sama. Kalliomäki muistuttaa kuitenkin, ettei progressiiviseen verotukseen siirtyminen ole yksinkertaista. Verotuksen muuttaminen vaatisi hänen mukaansa valtion ja kuntien suhteiden järjestelemistä, ja uudistus hyödyttäisi rikkaita kuntia.

Kalliomäen mielestä verotusta voitaisiin muuttaa myös siten, että verotuskunta olisi alueellisesti perinteistä kuntaa suurempi.

- Voisi puhua verotuskunta- ja palvelukunta-ajattelusta, jossa verotusoikeus olisi huomattavasti suuremmissa kokonaisuuksissa kuin tällä hetkellä. Palvelut rakentuisivat sitä kautta rikkomatta välttämättä perusteellisesti kuntarakennetta, Kalliomäki perustelee.

Sarkomaa tyrmää Kalliomäen idean

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Sari Sarkomaa tyrmää valtiovarainministeri Antti Kalliomäen ehdotuksen muuttaa kunnallisverotus kokonaan progressiiviseksi.

- Ehdotus iskisi kipeimmin tavallisiin keskituloisiin. On mahdotonta ymmärtää, mitä oikeudenmukaista Kalliomäki näkee tavallisten palkansaajien ja yrittäjien kurittamisessa, kansanedustaja Sarkomaa perusteli.

Hänen mielestään progressiivinen kunnallisverotus yhdistettynä nykyiseen progressiiviseen ansiotuloverotukseen ja tulosidonnaisiin maksuihin johtaisi järjettömään tilanteeseen ja yhä syveneviin kannustinloukkuihin. Etenkin kaupungeissa ja kasvukeskuksissa keskituloiset kamppailevat Sarkomaan mielestä jo nyt äärirajoilla korkeiden asumis- ja elinkustannusten kanssa.

- Jälleen kerran huomaa, ettei Vanhasen hallitus ymmärrä kaupunkilaisten arkea. Hallituksen on selkeäsanaisesti irtisanouduttava keskituloisia kurittavista veronkiristyksistä, Sarkomaa tykitti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat