Kalliomäki kehottaa Keskoa tasapuolisuuteen

Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki (sd.) sanoo Keskolla olevan velvollisuus kohdella tavarantoimittajiaan ja asiakkaitaan tasapuolisesti. Se ei liioin saa asettaa keinotekoisia esteitä kilpailijoidensa toiminnalle.

Kesko osti toukokuussa Tukon osake-enemmistön ja on näin Kalliomäen mukaan "ilmeisesti saavuttanut kilpailunrajoituslaissa tarkoitetun määräävän markkina-aseman päivittäistavarakaupassa ja mahdollisesti jollain erikoistavarakaupan aloilla".

-Määräävä markkina-asema päivittäistavarakaupassa merkitsee elintarviketeollisuuden näkökulmasta Kesko Oy:n neuvotteluaseman vahvistumista niin, että se voi vaatia teollisuudelta enemmän hintamyönnytyksiä kuin aikaisemmin. Yrityskauppa saattaa vaikuttaa kilpailua vähentävästi myös päivittäistavaroiden vähittäiskaupassa, sanoo Kalliomäki.

Hän on antanut vastauksen kansanedustaja Liisa Hyssälän ja 11 muun keskustalaisen kansanedustajan kirjalliseen kysymykseen. Keskustalaiset ovat huolissaan kaupan keskittymisen vaikutuksista kotimaisen elintarviketuotannon asemaan.

Kalliomäen mukaan kilpailuvirasto selvittää parhaillaan, pyydetäänkö EU:n komissiota tutkimaan Keskon ja Tukon kauppaa. Komissiolle kuuluu yrityskeskittymien valvonta.

Tuko-kaupalla Kesko sai määräysvallan muun ohella Tuko-konsernin päivittäistavarakauppayhtiöissä eli Suomen Spar Oy:ssä ja TukoSpar Oy:ssä sekä tavaratalokauppaa ja postimyyntiä harjoittavassa Anttila Oy:ssä.

-Yrityskaupan seurauksena Kesko Oy:n asema päivittäistavaroiden tukkukaupassa vahvistuu merkittävästi. Alan markkinaosuustietojen perusteella K-ryhmä voi saavuttaa noin 60 prosentin osuuden päivittäistavarakaupasta, arvioidaan Kalliomäen vastauksessa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat