Kalli haukkuu Heinäluoman veromallin

Keskustan ryhmäpuheenjohtajan mielestä SDP:n irtiotot palvelujen uudistamiskeskustelussa kertovat, että SDP:n sisällä on erilaisia näkemyksiä siitä miten vastuuta kannetaan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli arvostelee SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman ehdotusta siitä, että kunnat voisivat itse kerätä verotulonsa.

Kallin mukaan ehdotus johtaisi siihen, että kuntien rahoitusta paikattaisiin korottamalla veroja ja asiakasmaksuja merkittävästi tai sallimalla selvästi heikommat palvelut osassa maata.

-Heinäluoman esitys romuttaisi tasa-arvoisten sekä laadukkaiden peruspalveluiden saatavuuden maan eri osissa ja kärsijöitä olisivat palveluja käyttävät pienituloiset köyhien kuntien ihmiset.

Kalli korostaa kannanotossaan kansalaisten tasa-arvoista oikeutta lähipalveluihin kaikkialla Suomessa kohtuullisella maksurasituksella.

-Myös ihmisten mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin tulee turvata. Kunnallisella päätöksenteolla tulee olla merkittävä rooli myös tulevaisuudessa.

Keskustan ryhmäpuheenjohtajan mielestä SDP:n irtiotot palvelujen uudistamiskeskustelussa kertovat, että SDP:n sisällä on erilaisia näkemyksiä siitä miten vastuuta kannetaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat