Kalle Päätalon tytär: Lehtinen onnistuu isäni roolissa

- Kai Lehtinen onnistuu pääroolissaan isänäni erittäin hienosti. On häkellyttävää nähdä, miten syvälle rooliinsa hän uppoaa; löytää sen Päätalon ilmeen ja olemuksen, huokaisee kirjailijan tytär.

Elokuva kertoo Päätalon taistelusta kirjailijaksi 1950-luvulla ennen kuin ensimmäistäkään kirjaa oli julkaistu. Myöhemmässä elämässään säyseänä tunnetun Päätalon elämä oli rankkaa ja levotonta ennen kuin tuottelias ura alkoi. Hän halusi vimmatusti kirjailijaksi, kärsi lapsettomuudesta ensimmäisessä avioliitossaan (elokuvassa 1. vaimona Nina Jääskeläinen), ajautui sotkuisiin naissuhteisiin, runsaaseen viinakäyttöön ja lopulta avioeroon.

Taivalkoskelta Tampereelle muuttanut Päätalo löysi uuden vaimon, Leenan (elokuvassa Susanna Anteroinen), joka oli lempeä muusa sekä viimein kahden kaivatun lapsen äiti.

"Jos saisi semmoisen tasapainoisen naisen joka huolehtisi syömisestä, taloudenhoidosta ja loisi kotoisan tunnelman", lausuu Kalle elokuvan kosiopuheessaan.

Riitta Päätalo ei pelännyt mitään odottaessaan isästään kertovaa elokuvaa - paitsi yhtä asiaa.

- Ainoastaan sitä pelkäsin, että tekevät liian siloitellun ja pinnallisen tarinan. Sitä vaaraa tässä ei ole.

Toinen huojentunut ensi-illan jälkeen on ohjaaja Hannu Kahakorpi. Tv-draamassa (mm. Kotikadun tuottaja ja ohjaaja) vuosikymmeniä vaikuttanut Kahakorpi naurahtaa, kuinka "nuori polvi on jo tullut taputtamaan olalle, että nyt sullakin on eka pitkä". Päätalo on todellakin Kahakorven ensimmäinen teatterielokuva.

Ohjaaja pyöritteli aihetta kauan, kunnes sai Matila&Röhr-yhtiön innostumaan. Yhtiön toimitusjohtaja Marko Röhr on kotimaisen elokuvan tuottaja-veteraani, joka oli mukana jo alle kolmekymppisenä tekemässä edellistä Päätalo-elokuvaa, Mikko Niskasen ohjaamaa Elämän vonkamiestä vuonna 1988.

Vaikuttavaa vaatimattomuutta

- Onko siitä jo 20 vuotta, hämmästelee Röhr vierellään toinen Päätalo-veteraani, näyttelijä Pirjo Leppänen. Leppänen esittää Kallen äitiä Riitua, niin Niskasen ohjauksessa kuin nyt Kahakorven uutuudessa.

- Kun luin ädin roolia varten Iijoki-sarjaa Kallen omasta elämästä ja vastaan tuli hänen tempauksiaan naisten kanssa, hän kysyi minulta hiljaisella äänellä: "Oletko sinä nyt minuun kauhean pettynyt". Hän aatteli, että nyt "äiti" sanoo välit poikki, muistelee Pirjo Leppänen.

- Muistan kuinka ihmettelin, miten voi näin valtavan elämäntyön tehnyt ihminen olla niin vaatimaton, kertoo Marko Röhr.

- Kalle oli suorastaan vaivautunut, kun kysyimme häneltä näkemyksiään elokuvan tekoon, ikään kuin hän nyt ei olisi tehnyt mitään.

Kulttuuriahistoria tallennettava

Suomalaisen elokuvan pinnallisuudesta ja suoranaisesta tyhmyydestä puhui viimeksi Peter von Bagh Sodankylän elokuvajuhlilla. Onko ohjaaja Kahakorpi katoavan kulttuurihistorian tallentaja?

- Se on juuri näin. Mitään ei ole "pakko" tehdä, mutta silti tällaiset kertomukset on filmattava, kun mahdollisuus tulee. Kun tallennamme historian, sitten voimme tehdä kaikkea muutakin "kivaa". Mutta jos me emme tee tätä itse, ei sitä tee kukaan mukaan. Mitä sitten jäisi tuleville polville. Se olisi finito!

Silti ohjaaja muistuttaa perään, että tämäkin elokuva on fiktio, ei dokumentti.

- Mutta kyllä se suunnilleen näin meni - se taiteilijan luomisen tuska. Se on yleismaailmallista. Ja sitä paitsi - Päätalo tallensi oman elämänsä kertomusten kautta Iijoki-sarjassa (26 osaa!) valtavan aikakauden Suomen historiaa. Se on maailmankirjallisuutta, ei häntä turhaan ole verrattu Marcel Proustiin.

Isä oli työmies kirjailijanakin

On hätkähdyttävää havaita, että Päätalo sai esikoiskirjansa läpi ankaran taistelun jälkeen vuonna 1958 39-vuotiaana.

- Se kertoo työmiehen sitkeydestä. Hän kesti, ei luovuttanut. Toisenlaisiakin tarinoita on, ne ovat päättyneet alkoholismiin ja kuolermaan, muistuttaa ohjaaja Kahakorpi.

Päätalolle luonteenomaista oli, että rakennusmestari ehdotti esikoisensa nimeksi "Rakennustyömaan arkea". Wsoy ja Otava hylkäsivät, mutta Gummeruksen silloin 29-vuotias kustannustoimittaja Ville Repo käski Päätaloa karsimaan yksityiskohtaista rakennustekniikan kuvailua ja muuttamaan kirjan nimeksi "Ihmisiä telineillä". Tästä alkoi 39 romaanin ja 3,6 miljoonan painetun kirjan ainutlaatuinen menestys.

Riitta Päätalo muistelee lapsuuttaan kirjailijaisänsä kanssa tyynesti.

- Kun hän kävi Iijoki-sarjassa elämäänsä läpi, raskaiden vaihden kirjoittaminen näkyi ulospäin. Mutta ei meillä mitään "taiteilijaelämää" vietetty. Isän kirjoittaminen oli arkista työtä. Hän meni työhuoneeseensa kello 9 ja tuli kello 18 töistä. Tunnollinen työmies myös kirjailijana.

Ei rooli, vaan oikean ihmisen tarina

Pääosan esittäjä Kai Lehtinen nauraa, että hän on ottanut tehtäväkseen kahlata Päätalon tuotannon läpi.

- Se on on loppuelämän mittainen juttu. Ennen elokuvaa en lukenut juuri mitään siitä ajanjaksosta, kun hän oli jo kirjailija. Minähän esitin miestä, joka ei ollut julkaissut vielä yhtään mitään, en halunnut tietää muusta.

- Minun on vaikeaa puhua roolihenkilöstä. Katson elokuvaa oikean ihmisen tarinana, en työnä. Katselen miltä Kalle näyttää, en itseäni. Tällainen suhde minulla on tämän elokuvan tekemiseen.

Leena-vaimoa esittävä Susanna Anteroinen paljastaa olevansa Taivalkosken tyttöjä.

- Eivät elokuva tekijät tätä tienneet pyytäessään minua rooliin. Sanoin, että kiitos vaan! Kun pääsen tänne filmaamaan, voin hoitaa sukulaisvierailut samalla, nauraa Anteroinen.

- Opiskelin Leenan roolia tutustumalla 50-luvun naiskuvaan. Leena oli kodistaan huolehtinut miehensä uran tukija, se oli tyypillistä sille ajalle.

Vuonna 1919 syntynyt Kalle Päätalo kuoli Tampereella vuonna 2000. Elokuva saa ensi-iltansa 26. syyskuuta.