Kallasvuo: Nokia ei lähde Suomesta

Matkapuhelinyhtiö Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo vakuuttaa, ettei Nokia aio lähteä Suomesta minnekään.

Ylen A-plus-ohjelmassa haastateltu Kallasvuo kiistää Nokian uhkailleen Suomesta lähtemisellä niin sanotun Lex Nokia -lain valmistelun yhteydessä.

- Käytän kuitenkin tilaisuutta hyväkseni tässä ja sanon, ihan riippumatta tästä Lex Nokiasta tai tietosuojalain muutoksesta, että Nokialla ei ole aikomusta lähteä Suomesta. Ei meillä ole sellaisia ajatuksia eikä suunnitelmia, Kallasvuo sanoi.

Kallasvuon mukaan Nokian maine on tahraantunut urkintalaki-jupakan myötä.

- Suomessa Nokian imago on saanut tässä tahroja. Tämä on todella harmittavaa ja turhauttavaa siitä syystä, että me katsomme olevamme täysin syyttömiä tähän kohuun.

Laki hyväksyttiin ilman muutoksia

Eduskunta hyväksyi sähköisen tietosuojalain sisällön tänään hallituksen esityksen mukaisena.

Vihreiden ja vasemmistoliiton muutosesitykset kaatuivat äänestyksissä. Lakia esitettiin rajattavaksi muun muassa niin, että viestien tunnistetietoja saisi käsitellä vain yrityssalaisuuksien vuotamistapausten selvittämiseksi.

Näin esimerkiksi taloyhtiöt ja kirjastot olisi rajattu tietojen käsittelymahdollisuuden ulkopuolelle.

(MTV3)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat