Kaljavarkaat uhkailivat myyjää puukotuksella, retuuttivat sivullista ja pakenivat juna-asemalle – pakeneva nainen heitti myyjää olutpakkauksella

Kaljaa varastaneiden henkilöiden epäillään uhanneen puukottaa myyjää ja ”retuuttaneen” tilanteeseen väliin tullutta sivullista Espoon Kilossa keskiviikkoiltana.

Poliisin mukaan tapahtumat saivat alkunsa, kun myyjä yritti estää kaljaa varastanutta miestä ja naista poistumasta kaupasta. Nainen oli uhannut puukottavansa myyjää, mikäli hän ei päästä kaksikkoa lähtemään.

– Paikalle oli tullut ulkopuolinen asiakas, jota kaksikko oli myös retuuttanut, poliisitiedotteessa kerrotaan.

Kaljavarkaat juoksivat ulos kaupasta ulos myyjä kannoillaan. Mies juoksi Leppävaaraa kohti mukanaan 18 oluen pakkaus. Nainen heitti myyjää kohti 24-packilla olutta ja pakeni Kilon juna-asemalle. Oluet särkyivät maahan osuessaan.

– Poliisi tavoitti naisen asemalla seisoneesta junasta. Myyjä osoitti junasta tekijän ja tämän seuraan myöhemmässä vaiheessa liittyneen miehen.

Poliisin mukaan miespuolisen, varkaudesta epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Rikoksesta epäilty nainen kiistää uhkailleensa myyjää tai heittäneensä tätä olutpakkauksella.

Lue myös:

    Uusimmat