Kaljan rahtaaminen Virosta uhkaa kiihtyä

Kaljaralli Viron-laivoilla rauhoittui muutama vuosi sitten, kun Suomi alensi alkoholiveroa. Ensi kesän lomakaudella tilanne uhkaa jälleen muuttua, sillä Suomessa nostettiin alkoholiveroja viime vuoden alussa kymmenen ja tämän vuoden alussa jälleen kymmenen prosenttia.

Panimoyhtiöiden mukaan hintakelkkaa keikuttaa myös Baltian maiden heikko talous.

- Toinen syy (yksityistuontiin) on markkinahinnoittelu Suomessa ja veronkorotuksen merkitys siihen. Toisaalta vaikuttaa Baltian maiden taloudellinen tilanne ja siellä mahdollinen valuuttasiirtyminen. Jos Baltian mailla tapahtuu devalvaatiota tai valuutta heikkenee, niin se lisää tätä vaikutusta ja nostaa riskiä yksityistuontiin, sanoo Hartwallin toimitusjohtaja Yrjö Närhinen.

Esimerkiksi oluen vero on tällä hetkellä Suomessa viisinkertainen Viroon verrattuna. Matkustajatuonti kasvoikin jo viime vuonna verrattuna vuoteen 2007.

Panimoyhtiöiden huolta lisää se, että kaikkien panimotuotteiden juonti väheni kotimaassa viime vuonna 2,5 prosenttia.

Katso Juha Lappalaisen juttu (Kymmenen uutiset 12.3.2009)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat