Kaliningrad-kiistaan tulossa sopu?

Liettua ja Venäjä ovat taipumassa kompromissiin Kaliningradin alueen viisumikiistassa. Asia pyritään ratkaisemaan EU-maiden ulkoministerien kokouksessa marraskuussa.

Liettua on valmis jatkamaan tietyin ehdoin junayhteyttä, joka ratkaisisi Kaliningradin kauttakulkua koskevan kiistan. Ratayhteydestä tehdään kuitenkin lopullinen päätös vasta EU:n laajenemisen jälkeen.

Venäjä puolestaan on hyväksymässä ns. Kaliningrad-passin käyttöönoton.

-Uskon, että ratkaisut syntyvät. Liikahtamista on tapahtunut sekä Liettuan että Venäjän puolelta, ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi tänään. Asiaa käsiteltiin EU:n ulkoministerien kesken Luxemburgissa. Sopu yritetään vahvistaa 11. marraskuuta EU:n ja Venäjän huippukokouksessa.

Kompromissi sisältää kuitenkin yhä avoimia yksityiskohtia, kuten Liettuan rajaviranomaisten valtuudet estää venäläisten matkustaminen. EU:n puheenjohtajamaan Tanskan raportista ilmenee, että Liettua on valmis harkitsemaan junayhteyden jatkamista ja valvontaa ensi vuoden heinäkuuhun asti. Sen jälkeen venäläisiltä vaaditaan ns. Kaliningrad-passi, joka on viisumin kaltainen matkustusasiakirja.

Vastineeksi Liettua vaatii unionilta takeita siitä, että maa voisi tulla Schengenin täysjäseneksi vuonna 2006. Tanskan raportin mukaan EU pyrkii varmistamaan asian.

Liettua on edelleen valmis tutkimaan venäläisten viisumivapaata matkustamista vuosien 2003-2004 aikana EU:n komission kanssa. Selvitys sisältäisi kaikki matkustusmuodot paitsi maantiekuljetukset, joista Liettua ei halua neuvotella.

Matkustajalistaan liittyy ongelmia


EU:n mukaan rajavalvonnassa on useita teknisiä asioita, jotka edellyttävät infrastruktuuria ja tietotaitoa. EU:n odotetaan myöntävän tarkoitukseen lisärahoitusta. Raportin mukaan ensi kesään mennessä Liettua kehittäisi rajavalvontaansa, tarkistaisi matkustajalistoja ja tutkisi matkustusasiakirjojen hintaeroja.

Venäjä on jo ilmoittanut hyväksyvänsä Kaliningrad-passin maantiekuljetuksiin, mutta esittänyt samalla huolensa junan matkustajalistaan liittyvistä ongelmista. Näistä on tarkoitus neuvotella erikseen. Venäjän ja Liettuan sopimus viisumivapaasta junayhteydestä päättyy tammikuun 2003 alussa. Venäjä vaatii edelleen sen jatkamista, mutta myöntää toisaalta Liettuan oikeuden torjua Venäjän esittämän listan matkustajista.

-On kuitenkin epäselvää, hyväksyykö Venäjä Liettuan oikeuden estää rajalla pääsy maan alueelle, raportissa todetaan.

Venäjä hyväksyy raportin mukaan sen, että pysyvästä junayhteydestä päätettäisiin vasta EU:n laajenemisen eli vuoden 2004 jälkeen. Vastineeksi Venäjä vaatii nyky-yhteyden jatkamista siihen saakka ja edellyttää venäläisten passien kelpuuttamista 2006 asti.

Ajatuksena on, että Liettuan viranomaiset valvoisivat junan sisällä, ettei kukaan matkustaja poistu luvatta vaunusta Liettuan alueella. Nykyisen yhteyden ongelma on hitaus. Junasta on mahdollista hypätä pois, kun se lonksuttaa kävelyvauhtia.

Yksityiskohtia on tarkoitus hioa vielä lähemmin ennen EU-Venäjä- huippukokousta.

Kaliningradin alue jää EU:n puristuksiin, kun Liettua ja Puola liittyvät unioniin. Venäjä on vaatinut viisumivapaata matkustusoikeutta emämaasta Kaliningradiin halki Liettuan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat