Kalifornialainen tuomioistuin hylkäsi Polanskin vetoomuksen

Kalifornialainen vetoomustuomioistuin on hylännyt elokuvaohjaaja Roman Polanskin vetoomuksen syytteen hylkäämisestä. Polanskia syytetään yli 30 vuotta sitten tapahtuneesta alaikäisen seksuaalisesta riistosta.

Polanskin asianajajat vaativat syytteen hylkäämistä menettelytapavirheen perusteella. Tuomioistuin sanoi, ettei se kuitenkaan sivuuta erityisen vakavia väärinkäyttöaiheita vaan kehotti osapuolia ryhtymään väitteiden tutkintaan ja vastaamaan niihin.

Oscar-palkittu Polanski, jonka töihin kuuluvat muun muassa elokuva Chinatown ja Piano, on matkustuskiellossa Sveitsissä. Hänet vangittiin siellä syyskuussa, kun hän saapui elokuvajuhlille.

Maassa on vireillä oikeudenkäynti, joka ratkaisee, luovutetaanko 79-vuotias Polanski Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiä varten.

Polanski on tunnustanut laittoman seksin alaikäisen kanssa. Hän pakeni kuitenkin Yhdysvalloista 1978 ennen kuin tuomio annettiin.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat