Kaleva: Venäjä leventää rajavyöhykettä

Venäjä on tehnyt rajalakiin muutoksen, joka leventää Suomen ja Venäjän välistä rajavyöhykettä, kertoo sanomalehti Kaleva. Lehden haastattelema Kainuun rajavartioston komentaja, eversti Hannu Etu-Seppälä sanoo kuulleensa rajalain muutoksesta Kalevalan alueen rajavaltuutetulta ja pitävänsä tietoa luotettavana.

- Tämän tiedon mukaan rajan läheiset siviilihallintopiirit, muun muassa Kostamus, Kalevala ja Louhi kuuluvat pääosin vyöhykkeen piiriin, Etu-Seppälä sanoo.

Edellisen lain aikana vyöhykkeen leveys oli noin viisi kilometriä.

Venäjä on perustellut päätöstä tarpeella laajentaa rajamiesten toimivaltuuksia. Uuden lain mukaan he voivat valvoa esimerkiksi rajataajamiin johtavia teitä nykyistä huomattavasti laajemmalla alueella.

Etu-Seppälä sanoo Venäjän rajavaltuutettujen vakuuttaneen, että uusi laki ei tuo muutoksia voimassa oleviin matkustuskäytäntöihin, eikä lakimuutos edellytä hänen mukaansa erityislupia esimerkiksi Vartiuksen raja-asemalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat