Kaleva: Ministeriö luki STUKin ex-pääjohtajan uudesta työstä lehdestä

Sosiaali- ja terveysministeriö ei tiennyt Säteilyturvakeskuksen (STUK) entisen pääjohtajan Jukka Laaksosen siirtymisestä venäläisen ydinvoimakonserni Rosatomin palvelukseen, kertoo Kaleva.

Kansliapäällikkö Kari Välimäki katsoo, että Laaksosen olisi pitänyt kertoa aikeistaan ministeriölle jo virassaoloaikanaan. Sosiaali- ja terveysministeriö valvoo STUKia.

- Emme pitäneet sitä hyvänä, että luimme asiasta julkisuudesta, Välimäki sanoo lehdessä.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) on valmis pohtimaan, pitäisikö merkittävissä viroissa olevilla olla sovittuna tietynpituinen karenssiaika.

Häkämies ei kertomansa mukaan epäile, ettei Laaksonen pitäisi itsellään tietoja, joita hän on STUKin pääjohtajana ollessaan saanut.

Kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen sanoi tiistaina Ylelle, ettei virkamiesten siirtymistä yksityiselle puolelle tarvitse suitsia nykyistä tiukemmin. Hän perusteli asiaa sillä, että virkamiesten vaitiolovelvollisuus on ikuinen eli se säilyy, vaikka työnantaja vaihtuu.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat