Kalastelua luvassa? Älä pilaa juhannusta tällä virheellä

Aiotko pakata mökille mukaan virvelin ja vieheitä? Muista siinä tapauksessa myös hankkia asianmukaiset kalastusluvat.

Vapaa-ajankalastajien saaliin osuus on noin kolmasosa Suomen koko kalansaaliista, kertoo maa- ja metsätalousministeriö. Suomessa onkiminen kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Jos kuitenkin mielit kalastaa muuten kuin ongen kanssa kaloja narraten, muista, että heitto- ja vetouistelu, perhokalastus sekä muu viehekalastus, katiska- ja verkkopyynti sekä ravustus edellyttävät lupamaksujen maksamista.

Satunnaisen virvelinheittelijänkin on maksettava kaksi lupaa: valtion kalastuksenhoitomaksu, joka on valtion veroluontoinen maksu. Se pitää suorittaa, jos on 18–64-vuotias ja harrastaa muuta kalastusta kuin pilkkimistä tai onkimista. Maksu on suoritettava, vaikka kalastaisikin vain omalla vesialueella. Lisäksi on maksettava läänikohtainen viehekalastusmaksu. Nämä taskussa saat kalastaa yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä kerrallaan.

Luvat voi hankkia esimerkiksi netistä, R-kioskeilta, posteista sekä asiamiessopimuksen maa- ja metsätalousministeriön kanssa solmineissa paikoissa. Vuoden läänikohtainen viehekalastusmaksu on 22 euroa, viikko maksaa 7 euroa. Myös valtion kalastuksenhoitomaksu on saman hintainen.

Kalatalouden keskusliitto koulutti keväällä 2012 1 500 uutta kalastuksen valvojaa, joten luvat kannattaa pitää kunnossa tänäkin juhannuksena.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat