Kalastajien riski kuolla sepelvaltimotautiin muita pienempi

Kalansyönnin terveysvaikutuksista on saatu uusia todisteita. Kansanterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan kalastajien ja heidän puolisoidensa kuolleisuus sepelvaltimotautiin oli huomattavasti pienempi kuin muulla väestöllä.

Tutkimuksessa verrattiin yli 6 000 mieskalastajan ja yli 4 000 kalastajan vaimon kuolleisuutta samanikäisen muun väestön kuolleisuuteen vuosina 1980-2005. Tänä aikana kalastajia kuoli 22 prosenttia ja puolisoita 16 prosenttia vähemmän kuin vertailukohteena olleita muita suomalaisia.

Kalastajat syövät muita enemmän omega-3-rasvahappoja sisältävää kalaa, mutta altistuvat samalla ympäristömyrkyille.

Tutkijoiden mukaan nyt saadut tulokset tukevat aiempia tutkimuksia, joiden mukaan kalan syönnin terveyshyödyt ovat suuremmat kuin terveyshaitat. Erikoistutkija Marja-Leena Ovaskainen Kansanterveyslaitokselta muistuttaakin, että kalan syöminen on erittäin suositeltavaa kaikille.

- Kalansyöntisuositus on 2-3 kertaa viikossa ja tämä pätee myös lapsiin.

Ovaskainen kehottaa kuitenkin suomalaisia kiinnittämään huomiota siihen, miten kala valmistetaan.

- Vaikka suomalaiset syövätkin kalaa melko hyvin, on valmistustavoissa toivomisen varaa. Yleisin tapa käyttää kalaa on paistaminen. Ravitsemusihmisen silmissä kalakeitot ja uunikala voisivat kuitenkin olla ne suositeltavammat vaihtoehdot, koska niihin ei yleensä lisätä rasvaa samalla tavalla kuin paistamiseen, Ovaskainen muistuttaa.

Varmaa syytä kalastajien ja heidän vaimojensa terveydelle ei tutkimuksen perusteella voida kuitenkaan sanoa. Tutkijat uskovat, että mahdollisia syitä ovat paljon kalaa sisältävän ruokavalion lisäksi vähäinen tupakointi ja kalastajan työhön liittyvä runsas liikunta.

Tutkimuksessa käytetyt tiedot poimittiin työvoima- ja elinkeinokeskusten ylläpitämästä ammattikalastajarekisteristä, Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä ja Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat