Kalanpoikaset voivat oppia karttamaan petokaloja

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kokeet osoittavat, että kalanpoikaset oppivat välttämään petokaloja.

Kalanpoikaset oppivat välttämään taitavasti petokaloja. Tämä on käynyt ilmi kansainvälisestikin kiinnostusta herättävässä tutkimuksessa, jota tehdään parhaillaan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kalanviljelylaitoksella Enonkoskella.

- Tässä selvitetään nytten saimaannieriän poikasten synnynnäistä kykyä tunnistaa vedessä olevien petojen hajuja ja myös selvitetään, miten pedonvälttämiskykyä voitais parantaa kalojen oppimisen kautta niin, että tämä istutuksen jälkeinen selviäminen olisi parempaa, sanoo tutkija Sampsa Vilhunen Helsingin yliopistosta.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan jopa 90 prosenttia vesistöihin istutetuista kalanpoikasista tuhoutuu pian istutuksen jälkeen. Laitoksissa kasvatetut poikaset kun eivät osaa väistellä saalista vaanivia petokaloja.

- Esimerkiksi siian poikasia ehdollistetaan visuaalista ja hajuun perustuvaa ärsykettä käyttäen. Sovellutuksia silmällä pitäen ollaan kehittämässä menetelmää, jossa voitaisiin ehdollistaa tietty kalojen ydinjoukko. Jakamalla sitten nämä petojen suhteen kokeneet kalat osaksi suurempia, petojen suhteen kokemattomia kalaparvia, niin tieto pedosta voisi siirtyä yksilöltä toiselle. Tämän me olemme jo havainneet tapahtuvan kokeissamme.

Jo yhdestä ehdollistavasta petokäsittelystä kalanpoikaset ovat oppineet välttämään alueita, joissa on kyseisen petolajin hajuja. Tosin eroja kalalajien välillä on havaittavissa.

- Sen verran eroja löytyy, että sosiaaliset lajit, parveutuvat lajit, tuntuvat oppivan lajikumppaneiltaan paremmin. Ne tietysti kiinnittävät enemmän huomiota toisiin yksilöihin, koska ne elää parvessa. Sen sijaan iitsekseen elävät lajit, reviiriä pitävät lajit, kuten taimen ja lohi, vaativat henkilökohtaisen oppimisen petojen suhteen. Sosiaalinen oppiminen ei näin toimi niin hyvin näillä lajeilla, Vilhunen selvittää.

Pedon välttämiseen harjoitetuista poikasista odotetaan lääkettä mm. lähes yksinomaan kasvatusaltaista tavattavan saimaannieriäkannan elvytykseen.

- Esimerkiksi kaikista uhanalaisimpien lajien tai populaatioiden istukkaat saatettaisiin harjottaa paremmin pedon välttämisessä, Vilhunen sanoo.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 28.08.2003)

Lue myös:

    Uusimmat