Kalajoen tulva helpottaa

Kalajoen tulvatilanne helpottaa pikku hiljaa. Tulvan aiheuttanut jääpato on rikottu kaivinkoneilla ja vesi on laskenut. Tulvan vahingot nousevat miljooniin markkoihin.

Jaapatoa on rikottu koneilla.

Seitsemän talon asukkaat jouduttiin evakuoimaan jääpadon synnyttämien tulvien alta Kalajoella viime yönä. Jäälohkare saatiin murrettua kaivinkoneilla, ja vesi laski kirkonkylän pahimmalta tulvapaikalta aamulla. Tulvan aiheuttamien vahinkojen suuruutta ei vielä tiedetä, mutta niiden arvioidaan nousevan useaan miljoonaan markkaan.

Kalajoen palopäällikkö Sakari Viljamaa sanoo, että tiellä oli metrin verran vettä. Se kasteli niin talojen kellareita kuin asuintilojakin. Vesien pumppaaminen taloista aloitettiin heti tulvan hellitettyä.

-Pahin on tältä osin ohi, mutta uudet tulvat ovat edessä, mahdollisesti vielä tämän viikon kuluessa, Viljamaa toteaa.

Asukkaat vietiin veneillä turvaan

Tulvavedet alkoivat vesisateen myötä nousta Kalajoessa jo eilen iltapäivällä. Jokeen oli muodostunut jääpato, joka nostatti veden yli äyräiden Rinnetien kohdalla. Tulvavesi alkoi äkisti nousta uudelleen hieman yhden jälkeen aamuyöllä. Vesi pääsi nousemaan niin korkealle, että ihmisiä jouduttiin evakuoimaan kodeistaan veneiden avulla. Viljamaa kertoo, että asukkaat saatiin turvaan veden saartamista kodeistaan kahteen mennessä aamulla. Osa heistä majoittui sukulaisten ja tuttavien luo. Suuri osa asukkaista oli varautunut tulviin lähtemällä kodeistaan jo edellisenä iltana.

Ihmisiä evakuoitiin veneillä.

Kaivinkoneet hätiin

Tulva hellitti, kun Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ryhtyi kaivinkoneella rikkomaan patoa joen molemmilta reunoilta aamulla. Tulva-alue sijaitsee aivan Kalajoen keskustassa, joten jääpatoja ei uskallettu ryhtyä räjäyttämään. Viljamaa uskoo, että kirkonkylässä ryöpsähtänyt tulva oli vasta "kovaa alkusoittoa" tulevalle. Perinteisesti vaikeaa tulva-aluetta on Tyngän kylä Kalajoesta haarautuvan Vääräjoen varrella.

-Tyngän myllyn alapuolelle on jo alettu kaivaa uraa, jotta joen vesi saataisiin virtaamaan oikeaa reittiään joen pohjoispuolelta, Viljamaa selvittää. Kalajokeen on joka kevät muodostunut samaan kohtaan jääpato, sillä jäiden sulamista edistävät sahaukset ja muut ennakkotoimenpiteet eivät matalassa joenkohdassa onnistu. Kirkonkylässä olleen jääpadon kohdassa joki on arviolta 300-400 metriä leveä, ja jäitä oli pakkaantunut usean sadan metrin matkalle. Vastaavanlainen suurtulva koetteli Kalajokea viimeksi vuonna 1983.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat