Kalaharrastajien määrä pienenee

Suomessa vapaa-ajalla kalastavien ihmisten määrä on tippunut vuosikymmenessä lähes 300 000. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojulkaisusta selviää, että vielä 2000-luvun alussa harrastajia oli lähes kaksi miljoonaa. Vuonna 2010 vapaa-ajankalastajia oli jäljellä Suomessa alle 1,7 miljoonaa.

Kalasaaliskaan ei ole enää entisensä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan saalismäärä on pienentynyt yli 10 miljoonalla kilolla. Vapaa-ajankalastajat ovat myös entistä vanhempia. Esimerkiksi alle 45-vuotiaiden määrä kalastajien keskuudessa vähentynyt ja yli 64-vuotiaiden määrä lievästi kasvanut.

Himokalastajia löytyy yhä

Kalastus oli tärkein tai lähes tärkein harrastus noin 50 000 kalastajalle ja melko tärkeä harrastus noin 200 000 kalastajalle. Valtaosa kalastajista kokee kuitenkin, että kalastus on harrastus muiden joukossa, näitä on tutkimuksen mukaan lähes 1,2 miljoonaa.

Riista- ja kalatalouden tutkimus kertoo myös, että kalasaalis on pienentynyt 2000-luvun alkupuolen noin 40 miljoonasta kilosta alle 30 miljoonaan kiloon etupäässä verkkokalastuksen vähenemisen johdosta.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kyselytutkimuksen aineisto kerätään postikyselyillä ja ototkset otetaan väestörekisteristä. Kyselyn saa joka toinen vuosi noin 6000 taloutta. Lisäksi kyselyssä osa haastatellaan puhelimitse.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat