Kaksoiskansalaisuuden hakijoita vähän Ruotsista

Kuukausi sitten lain myötä mahdolliseksi tullut kaksoiskansalaisuus ei ole kiinnostanut odotetussa määrin ruotsinsuomalaisia. Into on ollut pieni kansallisuusmaksun kalliin hinnan takia.

Ainoastaan viitisenkymmentä ruotsinsuomalaista on hakenut tähän mennessä takaisin Suomen kansalaisuutta. Ilmoitukseen oikeutettuja on Ruotsissa arvioitu olevan yli 300 000. Kaksoiskansalaisuutta koskeva laki tuli voimaan tasan kuukausi sitten.

Ruotsinsuomalaiset ovat ärsyyntyneet kaksoiskansalaisuuden kalliista hinnasta. 300 euron kansallisuusmaksu on saanut ruotsinsuomalaiset odottavalle kannalle. Ärtymystä on vielä lisännyt vertailu Suomen ja Ruotsin välillä. Ruotsin kansalaisuuden aikanaan menettäneet ovat voineet viimeisen kahden vuoden aikana hakea sitä takaisin ilmaiseksi.

Ruotsi tukee kaksoiskansalaisuuden ottamista budjettivaroin, toisin kuin Suomi. Suomen Tukholman suurlähetystön ulkoasiainsihteeri Pasi Tuomisen mukaan Ruotsissa kaksoiskansalaisuus on mielletty kädenojennukseksi ulkoruotsalaisille, kun Suomessa syystä tai toisesta näin ei ole haluttu tehdä ja on haluttu saada ulkomaalaisvirastolle tuloja.
300 euron maksu perustuu lakiin

Sisäasiainministeriön mukaan kaksoiskansalaisuuden 300 euron ilmoitusmaksu perustuu lakiin. Ministeriö aikoo harkita maksun suuruutta uudelleen aikaisintaan puolen vuoden kuluttua.

Sisäministeriön ylijohtaja Pentti Visasen mukaan maksu on maksuperustelain mukainen. Ulkomaalaisviraston laskema omakustannushinta ilmoituksen käsittelylle on hänen mukaansa 540 euroa, josta maksua on hieman alennettu.

Tulevaisuudesta Visanen ei osaa antaa arvioita - hintoja katsotaan varmaan vuoden puolenvuoden sisällä uudestaan. Se voi johtaa siihen että maksu joko laskee taikka nousee, Visanen arvioi.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 01.07.2003)

Lue myös:

    Uusimmat