Kaksioremontti - kylpyhuone ja lattiat

Kaksion kylpyhuoneeseen vaihdettiin jokseenkin kaikki kalusteet ja asennettiin suihkuseinä.

Suihkuseinän asentaminen saattaa vaikuttaa kimurantilta - joskus se sitä onkin - mutta useimmiten auttaa kovasti, kun tutustuu ensin kaikessa rauhassa mukana tuleviin ohjeisiin ja piirustuksiin. Turha sitä siis on pelätä, jos on hiukankin sinut remonttitöiden kanssa.

WC-allas ja istuin oli asennettu paikalleen jo aikaisemmin. Seinän asentaminen alkoi lattialistasta, joka säädettiin vaateriin kätevien säätöruuvien ja -tallojen avulla. Laitettiin kumitiiviste paikalleen ja jatkettiin seinälistoilla, joiden pystysuoruus on tietysti tärkeä pitää mielessä. Niiden kiinnittäminen tapahtui ruuveilla: pesuhuoneessa kun oltiin, oli pidettävä tarkasti huoli vedeneristyksen säilymisestä. Proppuja varten poratut reiät täytettiin silikonilla, työnnettiin proppu paikalleen ja täytettiin vielä sekin silikonilla ennen ruuvaamista.

Kun kehyslistat oli näin saatu paikalleen, lasit pantiin paikalleen ja kiinnitettiin paketin mukana tulleilla kiinnityskappaleilla. Myös oven saranoille oli muoviholkit sekä magneettilistat, joiden ansiosta ovi pysyy kiinni ja vesi oikealla puolen seinää.

Viimeistelynä kaikki ruuvinkannat peitettiin niihin kuuluvilla nippeleillä ja kiinnitettiin ovenkahva, jonka ruuvit peitettiin niinikään siisteillä metallilevyillä.

Lattiat lämpökäsitellystä koivusta

Lämpökäsitelty puulattia noudattaa sisustuksen yleislinjaa. Materiaali on sandwich-rakenteista koivulautaa, jossa on kahden massiivipuun välissä koivuviilu. Tällainen lattia on luja ja elämätön. Uivaan lattiaan valitaan 13-15 millin paksuista lautaa,.

Lattia asennettiin uivaksi, mutta sen voi myös kiinnittää urospontista naulaamalla tai ruuvaamalla lattiakoolaukseen. Reiska suosittelee tämmöiseen tapaukseen ruuvaamista, sillä silloin lattia on tarvittaessa helpompi purkaa. Laudan on myös oltava paksumpaa kuin uivassa lattiassa.

Täällä lattia asennettiin uivaksi. Alle pantiin askeläänieristeeksi ohut solumuovikalvo; yleisesti ottaenhan betonilattiaa vasten pitäisi laittaa muovinen eriste kosteuden takia mutta tämä lattia oli yli neljänkymmenen vuoden ikäinen. Betonin voidaan olettaa kuivuvan täydellisesti jo huomattavasti lyhyemmässäkin ajassa...

Asentaminen oli sinänsä aivan samanlaista kuin tavallisen lautaparketinkin laittaminen. Lähdettiin seinän vierestä ja jätettiin sinne muutaman millin elämisvara - tämä jätetään kaikkiin muihinkin seinä- tai kulmapaikkoihin. Rautakaupasta on saatavana sopivasti mitoitettuja muovikappaleita tähän tarkoitukseen, mutta mikään ei estä käyttämästä sopivan paksuisesta laudasta katkaistuja palasia - niitä vain tarvitaan isoon huoneeseen melko paljon.

Uusi rivi aletaan aina sillä kappaleella, joka edellistä lopetettaessa jäi yli. katkaisukohdat eivät saisi sattua aivan lähekkäin, joten kannattaa ensimmäiseksi mitata tila ja suunnitella materiaalin käyttö. Täällä tehtiin niin, että lähdettiin heti kokonaisella laudalla ja katkaistiin seuraava puoliksi - näin saatiin suora lähtö, josta oli helppo jatkaa.

Öljytty lattia kasvattaa suosiotaan

Samasta syystä tehdään myös yleensä tehdään niin, että kun on saatu kolme, neljä riviä valmiiksi annetaan niiden kuivahtaa. Tässä on hyvä väli käydä vaikka lounaalla. Näiden ensimmäisten rivien muodostamaa lujaa alkua vasten on turvallista paukuttaa loput lattiasta valmiiksi.

Laudat liimataan ponteista toisiinsa ja koputellaan vasaralla paikalleen. Välissä on käytettävä lyöntikapulaa! Patteriputkien kohdalla pysähdytään mittaamaan huolellisesti; piirretään leikattavan palasen muoto tarkasti lautaan - muistetaan tehdä siitä 10 milliä putkea isompi - porataan reikä oikeaan kohtaan ja viimeksi sahataan kappale pois. Kappaleen täytyy levetä seinää kohti, samoin sen on oltava laudan alapuolelta leveämpi kuin päältä, jotta paikalleen työnnetty lauta kiilaa sen tukevasti lattiaa vasten.

Kynnysten kohdalla työ kannattaa katkaista ja käyttää raon peittona vaikkapa ohutta messinkilistaa.

Valmis lattia voidaan käsitellä lakkaamalla, jolloin saadaan kestävä, kiiltävä pinta. Sen voi myös vahata tai öljytä - keski-Euroopassa noin 95 % lattioista öljytään nykyisin, valisti Reiska.

Niinpä mekin öljysimme, vaikkei aivan keskellä mannerta asutakaan. Ensimmäinen öljykerros levitettiin teräslastalla. Sen annettiin imeytyä ja hiottiin sitten puuhun noussut karheus pois karhunkielellä. Levitettiin uusi kerros ja hiottiin taas. Kun se oli imeytynyt kuivunut, käännettiin karhunkieli toisin päin ja kiillotettiin sillä lattia lopulliseen kuntoonsa.

Tällaista öljyttyä lattiaa on tarkkailtava enemmän kuin lakattua. Aika ajoin se pitää öljytä uudelleen. Tässäkin kannattaa muistaa, ettei väärässä kohdassa pidä säästää - kun valitsee laadukkaan öljyn pääsee vähemmällä hoidolla.


(Joka Kodin Asuntomarkkinat 3.2.2002)

Lue myös:

    Uusimmat