Kaksi venäläistyttöä paljastui aidsin kantajiksi Kotkassa

Kaksi Kotkassa toiminutta venäläistä ilotyttöä on paljastunut aidsin kantajiksi. Poliisin mukaan naisilla on ehtinyt olla kymmeniä seksikumppaneja. Kahdessa majoituskohteessa käyneiden miesten toivotaan menevän joko kokeisin tai ottavan yhteyttä poliisiin.

23- ja 28-vuotiaat venäläisnaiset harjoittaisivat parhaillaan ilotytön ammattiaan kotkalaisissa hotelleissa, elleivät suomalaisviranomaiset olisi evänneet heiltä maahan tuloa. Pietarin viranomaiset ilmoittivat naisten sairastavan aidsia.

Aidsia sairastava nuorempi ilotyttö on käynyt turistiryhmän mukana Kotkassa puolen vuoden aikana ainakin kuusi eri kertaa ja vanhempi kerran. Poliisin mukaan käyntejä saataa olla enemmänkin.

Hiv-tartunnassa aidsin asteelle sairastuneilla naisilla arvellaan olleen useita kymmeniä seksikontakteja pelkästään Kotkassa. Poliisin mukaan on mahdollista, että naiset joutuvat oikeuden eteen Suomessa, jos voidaan todeta heidän levittäneen tautia tietoisesti.

Kotkan poliisi ei tässä vaiheessa suostu paljastamaan naisten nimiä ja kuvia. Sen sijaan poliisi on valmis kuulustelemaan miehiä, jotka epäilevät olleensa sukupuoliyhteydessä kyseisten venäläisnaisten kanssa.
(MTV3)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat