Mainos

Kaksi tv-yhtiötä sai toimiluvan - SuomiTV uusi yrittäjä

Family Channel ja Sanoma Television voivat aloittaa lähetykset maanpäällisessä televisioverkossa. Valtioneuvosto myönsi yhtiöille toimiluvat tänään.

Family Channelin SuomiTV on uusi toimija. Sen ohjelmisto koostuu hakemuksen mukaan esimerkiksi uutis- ja ajankohtaisohjelmista, lasten ja nuorten ohjelmista sekä ulkomaisesta ja kotimaisesta viihteestä.

Sanoma Televisionin Liv-kanavan ohjelmistossa on etenkin naisille ja perheille suunnattuja ohjelmia. Kanava on nähtävissä jo kaapeliverkoissa ja satelliitin kautta. Osa kanavan ohjelmistosta on nähtävissä myös maanpäällisessä verkossa.

Etusija Ruotsin tv:n ohjelmiston esittäjille

Hakuilmoituksessa etusija asetettiin niille yhtiöille, joiden tarkoituksena on lähettää Ruotsin tv:n eli SVT:n ohjelmistoa. Mikään hakijoista ei esittänyt SVT:n välittämisestä sellaisia suunnitelmia, joiden perusteella etusija olisi voitu antaa.

SVT:n ohjelmistoja välittää nykyisin Yleisradio. Lähetykset päättyvät ensi vuoden elokuun lopussa.

SuomiTV:n lupa on voimassa vuoden 2016 loppuun. Liv-kanavan lupa sen sijaan on voimassa ensi vuoden elokuun loppuun. Päätöksen perusteluissa pidettiin tarkoituksenmukaisena, että toisen yhtiön toimilupa olisi voimassa siihen saakka, kunnes Yleisradiolle myönnetty lupa SVT:n ohjelmien lähettämiseen päättyy.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.