Mainos

Kaksi miestä menehtyi tulipalossa Etelä-Pohjanmaalla

Ilmajoella kaksi miestä on saanut surmansa rakennuspalossa. Etelä-Pohjanmaan poliisilaitos sai ilmoituksen tulipalosta Ilmajoen keskustassa eilen illalla noin seitsemän aikaan.

Palo oli tuhonnut pahoin tupakeittiön, josta myös uhrit tavattiin. Tuli oli kuitenkin ammunut omia aikojaan ilmeisesti hapenpuutteeseen.

Palossa saivat surmansa talossa asunut, vuonna 1929 syntynyt mies sekä tämän vuonna 1953 syntynyt poika. Pojalla oli ollut tapana oleskella isänsä luona, vaikka hän asuikin muualla.

Ilmoituksen palosta teki nuorempi poika, jolla oli tapana säännöllisesti käydä isänsä luona.

Poliisi selvittää palon syttymissyytä. Uhrien kuolinsyitä selvitetään tänään suoritettavissa oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa. Tällä hetkellä todennäköisimpänä syynä pidetään häkää tai palokaasujen hengittämistä.

Poliisin mukaan mitään rikokseen viittaavaa ei ole tullut esille tämänhetkisissä tutkimuksissa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.