Kaksi menehtyi Allegro-junan törmätessä

Kaksi miestä on saanut surmansa jäätyään Helsingin ja Pietarin väliä liikennöivän pikajuna Allegron alle eilen illalla.

Onnettomuus tapahtui ennen puolta seitsemää Suomen aikaa. Allegro oli ohittamassa Udelnajan asemaa Pietarin laitamilla ja kaksi nuorta miestä oli ylittämässä junarataa.

Alustavan tutkinnan mukaan junan alle jääneet miehet olivat humalassa, eivätkä he piitanneet junan äänimerkistä. Miliisin mukaan kukaan junassa ei loukkaantunut.

Allegro oli onnettomuuden tapahtuessa matkalla Pietarin suuntaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Allegron alle jäi jalankulkijoita.

Allegro alkoi liikennöidä Helsingin ja Pietarin väliä joulukuussa. Venäjän-osuudella juna kulkee keskimäärin 200 kilometrin tuntinopeudella.

(MTV3 - STT)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat