Kaksi loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Pohjanmaalla

Luodossa Pohjanmaalla kaksi ihmistä on loukkaantunut vakavasti kahden henkilöauton nokkakolarissa, kertoo poliisi. Yhteensä kolarissa oli osallisena kolme ihmistä.  

Poliisin mukaan etelän suuntaan matkalla ollut auto ajautui vastaantulevien kaistalle. Loukkaantuneet olivat vastaantulevan auton kuljettaja ja matkustaja. Heidät vietiin sairaalaan.  

Onnettomuus tapahtui tiellä numero 749 yöllä hieman kello yhden jälkeen.  Poliisi kertoo, että tien pinta ei ollut liukas, eikä alkoholilla ollut osuutta onnettomuuteen.  

Lue myös:

    Uusimmat