Kaksi liittoa valmistelee toimia VR Trackia vastaan

Rakennusliitto asettaa VR Trackin maaliskuussa hakusaartoon, Sähköliitto on tarvitessa valmis jopa lakkoon.

VR Track on joutunut kahnauksiin kahden suuren ammattiliiton kanssa. Rakennusliitto ilmoitti asettavansa VR Trackin maaliskuussa hakusaartoon. Syynä on se, että VR Track on ilmoittanut siirtävänsä kaikki työntekijänsä rautatiealan työehtosopimuksen piiiriin.

- VR Trackilla on kymmeniä rakennusliiton jäseniä, jotka ovat tähän saakka toimineet maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen mukaan, osa työntekijöistä taas rakennusalan sopimuksen mukaan. Työnantajan yksipuolinen toimi työehtosopimuksen muuttamiseksi pistää kyllä liiton takajaloilleen, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

VR Trackilla on toimitusjohtajan mukaan 1800:n työntekijän joukossa enää muutama kymmenen työntekijää, jotka noudattavat jotain muuta kuin rautatiealan työehtosopimusta.

– He tekevät aivan samoja töitä kuin muutkin. Meillä on velvollisuus käyttää samoissa töissä samaa työehtosopimusta, VR Trackin toimitusjohtaja Ville Saksi sanoo.

Säköliitto väläyttelee lakkoa

VR Track on joutunut kahnauksiin Rakennusliiton lisäksi myös Sähköliiton kanssa. Sähköliitto nimenomaan haluaa sen VR Trackilla työskentelevät jäsenet rautatiealan työehtosopimuksen piiriin.

– Sähköliitto on nyt hallituksen päätöksellä tehnyt virallisen neuvotteluesityksen rautatiealan työehtosopimuksen sopijaosapuolille. Toivomme, että pääsemme keskustelemaan Sähköliiton yhtymisestä alan työehtosopimukseen, sanoo sopimusvastaava Sauli Väntti Sähköliitosta.

Sähköliitto odottaa vastauksia helmikuun alkupuolella. Mikäli vastauksia ei ala kuulua, liitto on valmis järeämpiinkin toimenpiteisiin.

– Mitä tällaisessa tilanteessa on tehtävissä, jos neuvottelutie ei aukea. Sen mukaisia ratkaisuja tehdään. Kuulostaisi toki aika erikoiselta, mikäli työntekijät lähtevät hakemaan työrauhaa työtaistelulla, Väntti muotoilee.

Kalustoetu ylivoimainen

Sekä Rakennusliiton että Sähköliiton toimet perustuvat osittain yrittäjiltä saatuun viestiin VR Trackin kilpailuasemasta. VR Track hankkii urakoita muualtakin kuin radanrakennuksen parista. Kilpailijoiden mukaan VR Trackilla on käytössään kallis kalusto, jota vastaavaa yksityisten olisi erittäin vaikea hankkia.

– Radanpäällystysurakoihin ei käytännössä voi osallistua mikään yksityinen yritys, sillä vain VR Trackilla on joihinkin töihin sopiva kalusto, sanoo suuri maanrakennusalan yrittäjä, joka haluaa pysyä nimettömänä.

Hänen mielestään yksityiset yritykset ja valtionyhtiöt eivät lähde kilpailuun samalta viivalta. Kalustoetu asettaa valtionyhtiön poikkeukselliseen asemaan - samoin valtion vankkumaton taustatuki.

– Jos yksityinen yritys ei pärjää, se kuolee pois. Mutta päästääkö valtio yrityksensä kaatumaan, vaikka sillä menisi miten huonosti, hän kysyy.

VR Track ei lainkaan ymmärrä, mikä väitetty kalustoetu voisi olla.

– Olemme vuodesta 1995 olleet oma osakeyhtiö. Itse olemme kalustomme investoineet, poistot tehneet ja kunnossapitokustannukset maksaneet eli en näe minkäänlaista etua. Olemme täysin samalla viivalla kuin mitkä tahansa alan muut toimijat, toimitusjohtaja Saksi sanoo.

Hän kertoo VR Trackin vapauttaneen kalustoa vuoden alussa muidenkin käyttöön.

– Uudistimme käytäntöä niin että meillä on kalustoyksikkö, joka tuottaa palveluita sekä VR Trackille että alan muille toimijoille. Tässä suhteessa tilanne varmasti paranee.

Julkiset erikseen

Yksi Suomen suurimmista infrarakentajista on Eltel, jonka mukaan VR Track on viime vuodet kehittynyt nopeasti oikeaan suuntaan. Muissa valtion ja kuntien omistamista yhtiöissä on enemmän korjaamisen varaa.

– Jos yhtiö on julkisen sektorin, kaupungin tai kunnan omistama niin suurin osa liikevaihtoa tulee ilman kilpailutusta erittäin hyvällä katteella. Kun yhtiö sitten lähtee kilpailemaan avoimilla markkinoilla yksityisiä toimijoita vastaan, hintataso tippuu tasolle, joka on yksityiselle toimijalle ihan kestämätön, Eltelin toimitusjohtaja Juha Luusua sanoo.

Julkisten tahojen yhtiöiden toimintaa pitäisi harkita täysin uusiksi.

– Vahva henkilökohtainen mielipiteeni on se, etteivät valtio, kaupungit tai kunnat ole oikeita omistajia yrityksille. Jos niillä on yritystoimintaa, sen pitäisi keskittyä sataprosenttisesti sille julkiselle, suljetulle sektorille.

Kilpailijoiden mukaan valtion Destia ja VR Track ovat usein infraurakoiden voittajien joukossa.

– Edellytykset ottaa ratarakennusurakoita ovat aivan erilaiset. Yksityisaloilla kyllä ihmetellään, mistä mahtaa johtua, kun yksityiset eivät niissä hankkeissa pärjää, Rakennusliiton Harjuniemi sanoo.

VR Track kiistää pystyvänsä tarjoamaan urakoita muita halvemmalla.

– Tämä väite ei pidä paikkaansa. Päinvastoin, meillähän on paljon kustannuksia joita muilla ei ole kannettavanaan, Saksi sanoo.

Yritysjohtaja on nähnyt urakkatarjouksissa valtavia eroja julkisten ja yksityisten tarjoajien välillä.

– Kyllä siellä 20 prosentin eroja on. Jos ajatellaan, että toimialalla liikevoittomarginaalit liikkuvat nollan ja kuuden prosentin marginaalin välillä, niin 20 pinnaa on aika iso ero, Luusua sanoo.

Taas uudet YT:t

Aamulla käynnistyivät uusimmat VR Trackin YT-neuvottelut. Ne koskevat koko kunnossapidon ja liiketoiminnan henkilöstöä - yhteensä 530:ä VR Trackin työntekijää. Neuvotteluissa käsitellään koko henkilöstön lomauttamista jopa 90 päivän ajaksi ja enintään 20 henkilön mahdollista irtisanomista.

Toimitusjohtajan mukaan VR Track ylsi viime vuonna kokonaisuutena voitolliseksi, mutta kunnossapitotoiminta oli tappiollista.

– Mikään yritys ei voi hyväksyä tappiota. Haemme keinoja, joilla kunnossapitoliiketoiminnat, kuten muut liiketoiminnat jo ovat, tekemään positiivista tulosta, Saksi sanoo.

YT-neuvotteluja perustellaan neuvotteluesityksessä sillä, että vuoden 2014 tullee jäämään tappiolle.

Lue myös:

    Uusimmat