Kaksi kuollut yhteenajossa Lohjalla

Turmassa kuolivat toisessa autossa yksin ollut kuljettaja ja vastaan tulleessa autossa lapsi.

Kaksi ihmistä on kuollut kahden henkilöauton rajussa yhteenajossa iltapäivällä Lohjalla. Tieturma tapahtui kello valtatiellä 25 noin kilometrin päässä Lohjalta Virkkalan suuntaan, kun vastakkaisista suunnista tulleet henkilöautot törmäsivät toisiinsa.

Turmassa kuolivat toisessa autossa yksin ollut kuljettaja ja vastaan tulleessa autossa lapsi. Lisäksi loukkaantuivat toisen auton kuljettaja ja toinen mukana ollut lapsi.

Paikalle hälytettiin useita sairasautoja ja MediHeli. Loukkaantuneet kuljetettiin sairaalahoitoon. Onnettomuus sulki valtatien, ja poliisi ohjasi liikenteen kiertotielle Lohjan keskustan kautta.

Pelastus- ja raivaustyöt jatkuivat vielä puolitoista tuntia yhteenajon jälkeen. Onnettomuuden tutki paikalla myös liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat