Kaksi kuoli tuhoisassa palossa Kaavilla

Kaavilla Pohjois-Savossa omakotitalossa syttynyt tulipalo on vaatinut kaksi kuolonuhria. Palossa menehtyivät vuonna 1941 syntynyt mies ja vuonna 1954 syntynyt nainen, kertoo poliisi.

Uhrit löytyivät vanhan paritalon toisesta päädystä, jossa he asuivat. Toisessa päädyssä asunut mies pääsi pakenemaan liekkejä ikkunan kautta. Hän oli havahtunut savun hajuun.

Palomestari Risto Taskisen mukaan lisää kuolonuhreja tuskin löytyy, sillä talossa ei asunut uhrien ja pelastuneen lisäksi muita ihmisiä.

Hirsirunkoinen ja lautaverhoiltu talo tulee poliisin mukaan tuhoutumaan kokonaan. 40-luvulla rakennettu paritalo oli täyden palon vaiheessa palokunnan saapuessa kohteeseen.

Tällä hetkellä palo on pääosin hallinnassa, mutta jälkisammutustyöt jatkuvat todennäköisesti aamuun asti.

Syttymissyystä ei ole vielä tietoa, mutta Taskisen mukaan kaikki viittaa onnettomuuteen. Poliisi tutkii paloa normaalina palosyyn tutkintana.

Taskisen mukaan palo sai todennäköisesti alkunsa talon avoullakolta, mahdollisesti hormista. Kuolonuhrien asunnossa oli myös kaksi tulisijaa, joita oli lämmitetty viime päivien aikana.

Pelastuslaitos sai hälytyksen hieman ennen aamukahta palaneen talon naapurista. Liekit uhkasivat levitä läheiseen varastorakennukseen, mutta palokunta sai tämän estettyä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat